Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti

Vanha kirkko keskiönä – koko kylän matkailupalvelut yhdeksi kokonaisuudeksi Petäjävedellä

Museovirasto on myöntänyt rahoitusta Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluja kehittävään hankkeeseen. Museoviraston avustus huhtikuussa käynnistyvään kolmevuotiseen hankkeeseen 25 000 euroa vuodessa. Myös Petäjäveden kunta on tehnyt hanketta koskevan rahoituspäätöksen jo aiemmin. Kunta osallistuu noin 50 000 euroksi vuodessa arvioituihin hankekustannuksiin 5 000 eurolla vuodessa. Kunnanjohtaja Eero Vainion mukaan rahoitusta on luvassa myös Kirkkohallituksesta. –Virallista päätöstä Kirkkohallituksessa ei ole vielä tehty, mutta suullisesti on annettu ymmärtää, että rahoitusta on tulossa, Vainio sanoo. Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalvelut -hanke on Petäjäveden kunnan ja seurakunnan, vanhan kirkon säätiön, Museoviraston ja Kirkkohallituksen yhteinen. Tarkoitus on selkeyttää vanhan kirkon ja koko kunnan matkailupalveluja muun muassa liittämällä kirkon, kunnan, seurakunnan, maatilamatkailutilojen ja muiden paikallisten yrittäjien mahdollisuuksia yhdeksi kokonaisuudeksi. Tehtävään on tarkoitus palkata hankepäällikkö, jonka vastuulle kuuluisi käytännössä myös Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan vanhan kirkon toiminta ja markkinointi sekä vanhan kirkon ja sen säätiön edustus. –Hankepäällikköä on suunniteltu ihan työntekijäksi kunnantalolle, ja tällaiselle tekijälle olisi Petäjävedellä kyllä pysyväkin tarve, kunnanjohtaja toteaa. Petäjäveden vanhan kirkon näkyvyys ja hyödyntäminen on parhaillaan kehitystyön kohteena toisessakin, Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hankkeessa. Erillään näistä hankkeista Petäjäveden vanhaan kirkkoon tutustuville matkailijoille aiotaan rakentaa erillinen vieraskeskus. Arkkitehtikilpailun voittaneen Mikki Ristolan suunnitelmassa kirkon oheistoiminnot sisällään pitävä vieraskeskus tulisi kirkon viereiselle pellolle. Vieraskeskukseen sijoittuisivat esimerkiksi vanhan kirkon opastus- ja neuvonta-pisteet, myyntitoiminnot ja wc-tilat. Unescon maailmanperintökohteeseen Petäjävedellä käy vuosittain tutustumassa noin 14 000 vierailijaa, joista runsas kolmannes on ulkomaalaisia. Tänä vuonna ulkomaalaisia vierailijoita on käynyt eniten Saksasta, Italiasta, Hollannista, Ranskasta, Espanjasta, Japanista, Sveitsistä ja Yhdysvalloista.