Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti

Mitali kirkastui päätöspäivänä – Eemil Helanderille SM-kultaa Iisalmessa

Sunnuntaina hiihdettiin vapaalla hiihtotavalla yhteislähdöt. M17-sarjan 15 kilometrillä Eemil Helanderilta odotin jälleen mitalivauhtia. Edellisenä vuonna M16-hopeasompasarjassa maksimimatka oli 8 kilometriä, joten hyppäys 15 kilometriin on aika iso. Helander kuittasi kärkiajan sekä 5 kilometrin että 10 kilometrin kohdalla, jolloin mukana oli enää edellisen päivän mestari Aapo Taipale . Maalissa Eemil oli suomenmestarina 22,74 sekuntia ennen Taipaletta. Pronssia hiihti Ylöjärven Ryhdin Tino Stenman (+45,29). Ski Jyväskylän Sakari Hynynen oli yhdeksäs (+1.44,09). Näin Helander kirkasti perjantaina hiihdetyn 10 kilometrin hopeansa kultaiseksi. Eemil Helander on toistaiseksi sekä kesä- että talvilajien kilpailija ja Suomen paras molemmissa. Eemil muistuttaa lähtökohdiltaan takavuosien hiihtotähteä Harri Kirvesniemeä , joka menestyi sekä juoksijana että hiihtäjänä. Lähimmät pari vuotta näyttävät lopullisen lajivalinnan. Lähtökohdat aina edustustasolle ovat hyvät. Kymmenen parhaan joukkoon sarjoissaan keskisuomalaisseuralaisista pääsivät Jämsänkosken Ilveksen M18-sarjan Arttu Kaario (4.s) ja Tomi Kyrönlahti (10:s).