Avoimet Kylät – tapahtuma houkuttelee väen kyläkunnille

Kyliä kutsutaan mukaan valtakunnalliseen tapahtumaan.

Avoimet Kylät on iloinen tapahtuma. Kuvassa lapset huolehtivat koiravieraasta Avoimet Kylät-tapahtumassa vuonna 2019.

Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä järjestetään 10. kesäkuuta jo yhdeksättä kertaa. Tapahtumapäivän tavoitteena on lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja tuoda parrasvaloihin kylien monipuolista toimintaa. Tapahtumissa kyliä esitellään muun muassa matkailijoille ja uusille mahdollisille asukkaille.

Avoimet Kylät -päivään kannattaa ilmoittautua mukaan, jos kylällä järjestetään vaikkapa pihakirppis, luonto- tai pyöräretki, kyläkävely, lastentapahtuma, yhteislaulutuokio, kiinnostava luento, valokuvanäyttely, huutokauppa, siivoustalkoot, kesätanssit, kylätalon avoimet ovet, maatilavierailu tai lähes mitä tahansa muuta.

Tilaisuuden tulee olla kaikille avoin ja ohjelma sellaista, että se houkuttelee tutustumaan kylän toimintaan sekä käyntikohteisiin. Teemapäivän kirkkaana ideana on, että kyläläiset järjestävät itsensä näköistä ohjelmaa. Myös kylän yritykset ovat tervetulleita osaksi tapahtumapäivää.

Tapahtumaan on osallistunut vuosittain 600-700 kylää, joissa on päivän aikana käynyt jopa 100 000 vierailijaa.

Tapahtumapäivän toteuttavat yhteistyössä Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset, Leader-ryhmät, paikalliset yhdistykset ja aktiivit.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos