Ukrainasta paenneet näkyvät nyt väestötilastoissa – syntyneitä vähiten koko mittaushistoriassa

Tilastokeskus kertoo parin tuhannen ukrainalaisen saaneen maaliskuussa kotikunnan. Syntyvyyden lasku näyttää saavuttaneen pohjan.

Syntyvyyden lasku näyttää ainakin toistaiseksi pysähtyneen, kertoo tilastokeskus raportissaan.

Runsas 2000 Suomessa asuvaa ukrainalaista siirtyi maaliskuussa osaksi Suomen väestöä, kertoo tilastokeskus.

Tilapäisen suojelun direktiivin nojalla oleskeluluvan Suomesta saaneet Ukrainan kansalaiset ovat voineet hakea kotikuntaa Suomesta maaliskuusta lähtien.

”Maastaan paenneet ukrainalaiset alkavat nyt näkyä väestön ennakkotilastossa. Tammi-maaliskuun maahanmuutosta 2 446 eli peräti 20 prosenttia oli Ukrainan kansalaisia”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo sanoo tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan tammi-maaliskuussa nähty maahanmuuton kasvu selittyy lähes täysin ukrainalaisilla: yhteensä maahanmuuttoja oli 2 536 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Ukrainalaisten maahanmuutot suuntautuivat alkuvuonna eniten Helsinkiin (313), Vantaalle (227) ja Tampereelle (169). Edellisvuoden tammi-maaliskuussa ukrainalaisia maahanmuuttajia oli ennakkotietojen mukaan 1 991 henkeä vähemmän, kuin tänä vuonna vastaavaan aikaan.

”Mikäli ukrainalaiset hakevat aktiivisesti kotikuntaa Suomesta, tilastoihin on odotettavissa huhti-toukokuussa vielä suurempia maahanmuuttolukuja”, Rapo sanoo.

Syntyvyyden lasku näyttää maaliskuussa pysähtyneen

Tammi-maaliskuun aikana Suomeen syntyi 10 412 lasta, mikä on 663 lasta vähemmän kuin vuonna 2022. Syntyneiden lukumäärä oli vuodesta 1900 alkavan mittaushistorian pienin.

Kuolleiden määrä oli 14 928, mikä on 1 485 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sekä syntyneitä että kuolleita oli nyt vähemmän kuin alkuvuonna 2022.

”Syntyvyyden lasku näyttää maaliskuussa ainakin toistaiseksi pysähtyneen. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, oliko pohjalukema tässä ja lähteekö syntyvyys jälleen nousuun”, sanoo yliaktuaari Joonas Toivola tiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos