Reka Kaapeli Oy osaksi Nexans-konsernia – Toimitusjohtaja Jukka Poutanen: ”Kaupan myötä vahvemmat hartiat kasvun tueksi”

Reka Industrialin marraskuussa 2022 julkistama yrityskauppa tytäryhtiönsä Reka Kaapeli Oy:n myynnistä Nexans-konsernille on saanut viranomaishyväksynnän ja kauppa on saatettu onnistuneesti päätökseen.

Nexansin tavoitteena on tuottaa lähes kaikki Pohjoismaihin myytävät tuotteensa paikallisesti. Reka Kaapeli Oy:n osto auttaa tavoitteen saavuttamisessa.

Osana Nexans-konsernia Reka Kaapelin on mahdollista kehittyä ja kasvaa sekä panostaa entistä paremmin uusituvan energian ratkaisuihin, todetaan Reka Kaapeli Oy:n tiedotteessa.

"Yrityskauppa luo uusia mahdollisuuksia ja kaupan myötä saamme entistä vahvemmat hartiat kasvumme tueksi. Olemme iloisia mahdollisuudesta kasvaa ja kehittyä tulevaisuudessa osana Nexansia", sanoo Reka Kaapeli Oy:n toimitusjohtaja Jukka Poutanen.

Pohjoismaiden suurimpia toimijoita

Nexansin Pohjoismaiden liiketoimintayksikön johtaja Lars Josefsson toivottaa uudet kollegat tervetulleiksi muodostamaan yhden suurimmista toimijoista Pohjoismaissa. ”Voimme tehdä entistä enemmän ratkaistaksemme aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen, ja nopeuttaaksemme yhteiskunnan sähköistämistä sekä Pohjoismaissa että muualla maailmassa”, sanoo Josefsson.

Nexansin yksi konkreettisista kestävän kehityksen tavoitteista on, että vuoteen 2025 mennessä 95 prosenttia kaikesta Pohjoismaissa myymästä tavarasta myös tuotetaan paikallisesti Pohjoismaissa. ”Rekan integroinnilla nostamme paikallisen tuotannon 90 prosenttiin ja olemme hyvässä asemassa tavoitteen saavuttamiseksi etuajassa”, kertoo Josefsson.

Nexansin pääkonttori Pariisissa

Nexansin pääkonttori on Pariisissa, Ranskassa. Nexans toimii 42 maassa ja sillä on noin 28 000 työntekijää. Nexansin liikevaihto vuonna 2022 oli 8,4 miljardia euroa. Rekan kolme tuotantolaitosta Keuruulla, Hyvinkäällä ja Riihimäellä täydentävät Nexansin olemassa olevia toimintoja Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Yrityskaupan myötä Reka Kaapeli liitetään osaksi Nexansin Jakelu & Käyttökohteet -liiketoimintayksikköä. Tämä integraatio tuo esiin uuden näkökulman sekä Reka Kaapelin että Nexansin tiimeille, ja se tarjoaa entistä enemmän synergiaetuja ja kehitysmahdollisuuksia tulevaisuutta varten.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos