Keuruulla Urrianperäntiellä tapahtui pieni öljyvahinko tiistaina 25. huhtikuuta kello 19.23 aikoihin, kun henkilöauto sai kosketuksen hiekkatiellä olleeseen routaheittoon, ja kivi osui öljypohjaan.
Tielle valui vähäinen määrä öljyä.
Päivystävä palomestari Aaro Lampinen Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksesta kertoo, että pelastuslaitoksen toimille ei paikan päällä ollut tarvetta.
”Tapauksesta ilmoituksen tehnyt henkilö oli ryhtynyt omatoimisesti imeyttämään öljyä tieltä. Totesimme tilanteen, eikä henkilövahinkojakaan tapahtunut, joten varsinaisesta pelastustehtävästä ei ollut kyse”, Lampinen toteaa.