Palsanmäen huutokauppa ja tuhannen henkilön pubi markkinakansan täkyinä

Kolmen vuoden uinumisen jälkeen henkiin herätetty Keuruun Markkinat luottaa perinteisiin.

Aki ja Heli Palsanmäki meklaroivat Keuruun Markkinoilla myös vuonna 2018.

Keuruun Markkinoille on tässä vaiheessa kevättä ilmoittautunut 60 markkinamyyjää ja parikymmentä lisää harkitsee osallistumistaan. Järjestäjä Ässät Colsunting Oy:n Paavo Ässämäki arvioi, että sata myyjää saataneen mukaan.

”Lähdimme tähän kesään takamatkalta, kun markkinointi pystyttiin aloittamaan vasta kevättalvella. Ensi vuotta ajatellen markkinointia myyjille tehdään jo tänä kesänä markkinatapahtumassa sekä syksystä alkaen”, suunnittelee Ässämäki, jolla on optio Keuruun Markkinoiden järjestämisestä myös 2024.

Paljon on kuitenkin saatu aikaan jo ensi kesää varten. Kaksipäiväiset markkinat järjestetään tutulla alueella Keuruuntien varrella, koulun pihassa sekä uimahallin parkkialueella ja viereisillä Kipinän piha-alueilla. Markkinoille ei ole pääsymaksua, ja oheisohjelma keskittyy pubiin.

”Tuhannen henkilön markkinapubi rakennetaan uimahallin parkkialueelle, ja siellä pidetään lauantaina myös Aki Palsanmäen meklaroima huutokauppa”, kertoo Ässämäki.

Huutokauppaan on luvassa mielenkiintoisia paikallisia ”tuotteita”, mutta niistä Ässämäki ei vielä hiiskahda.

Markkinoille on suunnitteilla myyntikojujen lisäksi muun muassa rompetori ja harrasteajoneuvojen näyttely. Paikallisille yhdistyksille ja seuroille tarjotaan mahdollisuutta tulla esittelemään toimintaansa.

”Paikallisille yhdistyksille ja yrityksille on tarjolla kohtuuhintaisia paikkoja, ja muutenkin neuvottelemme yhdistysten kanssa yhteistyöstä”, sanoo Ässämäki.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos