Multian kirkon monitoimitilan rakentaminen alkaa viimein – valmistunee juhannukseksi
Kirkkovaltuusto päätti rakennustöihin ryhtymisestä joulukuussa 2022. Av-laitteiden asentaminen ja piispan aikataulujen sovittaminen ovat vieneet jonkin verran aikaa.
Työt Multian kirkon monitoimitilan rakentamiseksi alkavat maanantaina 24. huhtikuuta Keuruun seurakunnan kirkkovaltuuston 8. joulukuuta 2022 tekemän päätöksen mukaisesti.
Alkujaan rakennustöihin oli tarkoitus päästä kiinni helmikuussa, mutta sakastiin sijoitetun audiovisuaalisen keskuksen asentamiseen kului jonkin verran enemmän aikaa kuin oli ajateltu.