Kahden henkilöauton nokkakolari johti kahden ihmisen lievään loukkaantumiseen Multialla keskiviikkoiltana iltakuuden jälkeen.
”Väätäiskyläntiellä lähellä Saikantien risteystä toisen auton kuljettaja menetti ajokelistä johtuen ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon. Molemmissa autoissa oli yhteensä neljä henkilöä, joista kaksi loukkaantui lievästi. Autossa olleet olivat päässeet itse autoista ulos”, sanoi Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Samuli Norvapalo.
Onnettomuuspaikalla Väätäiskyläntiellä toinen ajokaista katkaistiin liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden ajaksi.
Kolarissa mukana ollut henkilö soitti onnettomuudesta hätäkeskukseen. Paikalle saapunut ensihoito tarkasti kaikkien kolarissa osallisena olleiden voinnin ja antoi tarvittavaa ensiapua. Ajoneuvot vaurioituivat nokkakolarissa hinauskuntoon. Muun muassa turvatyynyt olivat lauenneet.
Pelastuslaitos ohjasi liikennettä pelastus- ja raivaustöiden ajan. Onnettomuustilanne oli ohi iltayhdeksän aikaan.