Tavoitteena seudulle enemmän rahaa kuin kuuluisi – Mikko Yrjönen aloitti työt Keulinkin toimitusjohtajana

Uusi toimitusjohtaja haluaa rohkaista yrityksiä ideoimaan uusia kehitysaihioita ja käyttämään kehittämisyhtiön osaamista ja asiantuntemusta niiden jalostamiseksi ja edistämiseksi.

Yrityselämän lisäksi Mikko Yrjöselle ovat aiemmilla työsaroilla tulleet tutuiksi niin rahoituslaitokset ja julkiset rahoittajat kuin etujärjestöt, kehittämisyhtiöt ja koulutusmaailman toimijatkin.

12.1. 16:41

Keuruun kehittämisyhtiö Keulink sai vuodenvaihteessa uuden johtajan.

Mikko Yrjönen siirtyi yhtiön toimitusjohtajaksi elintarvikealalla toimivan jämsäläisen Elonen-konsernin business controllerin tehtävistä, joissa hän on toiminut kymmenen vuotta.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos