Pihlajaveden koulu lakkautetaan ensi vuoden elokuun alussa. Valtuustoaloitteen tekijöiden mukaan kyläläiset pelkäävät, että koulun lakkautus uhkaa myös koulun piha-alueella ja muualla kylällä olevien lähiliikuntapaikkojen pitoa käyttökunnossa. Kuva: Harri Mertaniemi
Kaksitoista keuruulaista kaupunginvaltuutettua ilmaisi valtuuston kokouksessa 12. joulukuuta Pihlajaveden kyläläisten huolen kylän lähiliikuntapaikkojen tulevaisuudesta.
Valtuutetut kertovat kaupunginvaltuustolle jättämässään aloitteessa pihlajavetisten olevan huolissaan liikuntapaikkojen sulkemisesta, kun kyläkoulu ensi syksynä lakkautetaan.