Keuruun museon viime vuosi oli aktiivisempi kuin edeltävä – Museonjohtaja Pirita Frigren: ”Kiinnostavat näyttelyt vaikuttivat siihen, että saimme paljon päiväkoti- ja koululaisryhmiä vieraiksi.”
Vuonna 2021 kävijämäärä oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin edellisenä vuonna. Sitä enemmän kävijöitä on
Keuruun museon näyttelyt ovat korona-aikanakin kiinnostaneet sekä paikallisia kävijöitä että muualta tulleita. Uutena tänä vuonna ovat museon tuottamat verkkosisällöt YouTubessa. Kuva: Outi M. Kättö
Museovirasto on julkaissut Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden toimintaa, henkilöstöä ja taloutta koskevat tilastotiedot vuodelta 2021.
Maksettuja käyntejä Keuruun museolla oli Kamanassa 566 ja museon hallinnoimassa Keuruun vanhassa kirkossa 2 574. Vuonna 2020 Kamanassa kävi 376 vierailijaa, ja Keuruun vanhaan kirkkoon tehtiin 2 019 käyntiä.