Raskaasti alijäämäisellä budjetilla ensi vuoteen – Talouden tasapainotus vaatii Keuruun päättäjiltä rohkeita ratkaisuja - Uutiset - Suur-Keuruu

Raskaasti alijäämäisellä budjetilla ensi vuoteen – Talouden tasapainotus vaatii Keuruun päättäjiltä rohkeita ratkaisuja

Kaupunginjohtajan mukaan Keuruulla on ensi vuonna saatava valmiiksi ja pantava toimeen jo vuodesta 2020 valmisteltu kaupungin talouden tasapainottamisohjelma. Myös koko palvelurakenne on arvioitava vähenevän väen ja supistuvan talouden valossa.

Keuruun kaupungin talousarvioesitys on valmis kaupunginvaltuuston kaupungintalolla käsiteltäväksi 13. joulukuuta. Itse kaupungintaloa koskien budjettiesityksessä on 30 000 euron varaus talon toimintojen uudelleenjärjestelyn suunnittelua varten.

1.12.2021 17:00

Keuruun kaupunginvaltuusto saa 13. joulukuuta käsiteltäväkseen kaupungille raskaasti alijäämäisen talousarvioesityksen.

Kaupunginhallituksen maanantaina hyväksymän talousarvion mukaan kaupungille kertyisi ensi vuonna alijäämää lähes 2,6 miljoonaa euroa. Sen ja tänä vuonna toteutuvan noin 1,5 miljoonan euron alijäämän myötä kaupungin taseeseen tuoreimmassa tilinpäätöksessä vuodelta 2020 kirjattu noin 8,2 miljoonan ylijäämä aiemmilta vuosilta kutistuisi ensi vuoden lopussa vajaaseen puoleen, noin neljään miljoonaan euroon.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos