Varhaiskasvatuksen hoitopäivämaksuja ehdotetaan pienennettäväksi – Petäjäveden kunnanhallitus keskustelee talousarvion muutoksista - Uutiset - Suur-Keuruu

Varhaiskasvatuksen hoitopäivämaksuja ehdotetaan pienennettäväksi – Petäjäveden kunnanhallitus keskustelee talousarvion muutoksista

Syksy on tuonut jonkin verran muutoksia kunnan verotulo- ja valtionosuusennusteisiin.

Kunnanhallitus on esittämässä muutoksia Petäjäveden kunnan kuluvan vuoden talousarvioon. Esimerkiksi koronavaltionavustuksen lopullinen määrä ei vielä ole tiedossa.

26.11. 9:30

Petäjäveden kunnanvaltuusto keskustelee talousarvion muutoksista maanantaina 29. marraskuuta. Keskustelua käydään sekä investointi- että rahoitusosasta, sillä tuloennusteissa on tapahtunut muutoksia.

”Muutoksia tilikauden tulokseen voi vielä aiheutua koronavaltionavustuksista ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alijäämistä, joiden tarkka määrä ei ole vielä tiedossa. Kunta on hakenut myös harkinnanvaraista valtionosuutta, josta ei ole saatu päätöstä”, sanotaan esityksessä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos