Kohdeavustuksia kaupungilta lasten ja nuorten toimintaan - Uutiset - Suur-Keuruu

Keuruun kaupungin Nuorisopalvelut on myöntänyt kohdeavustuksia lasten ja nuorten toimintaan

Keuruun kaupunki on myöntänyt yhteensä 700 euroa kolmelle Keurusseudun yhteisölle, jotka tekevät työtä lasten ja nuorten parissa.

Haapamäen mangakerho on yksi Keuruun kaupungin kohdeavustusten saajista. Kuvituskuva vuodelta 2016.

19.9.2019 16:40

Keuruun kaupunki on myöntänyt 10. syyskuuta kohdeavustusta Keurusseudun partiolaisille, MLL Keuruun yhdistykselle ja Haapamäen mangakerholle.

Keurusseudun partiolaiset hakivat avustusta Hämeen partiopiirin järjestämän Ilves19-kesäleirin linja-autokyytejä varten. Leiri pidettiin 24. heinäkuuta ja 1. elokuuta välisellä ajalla Evon leirialueella Hämeenlinnassa. Leirille osallistui viitisentuhatta partiolaista, ja sen teemana oli tulevaisuus. Kaupungin myöntämän avustuksen määrä on 300 euroa.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos