Multian kunnan toimielinten esityslistoja ja pöytäkirjoja ei enää toimiteta kunnan kirjastoon nähtäville paperisina versioina.
Multian kunnanhallitus päätti näin kunnanvaltuutettu Kati Kekälisen (sd) tekemän aloitteen pohjalta. Kekälinen perusteli aloitettaan todeten muun muassa, että esityslistojen ja pöytäkirjojen tulostaminen paperille on epäekologista ja paperinippujen käsittely työllistää turhaan kirjaston henkilökuntaa.