Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Uutiset

Tarkkana hankemaailmassa–Ritva Pohjoisvirta nauttii kokonaisvaltaisesta työstään Keulink Oy:n suunnittelijana ”Ei pelillisesti mikään täysosuma” – KeuPa jatkaa HuKi-voitollaan tappioitta Nelosen kärjessä Viikingit ja kuninkaan sotilaat ottivat yhteen Multianniemen pellolla – alakoululaiset toteuttivat upean historiadraaman pukuja ja taisteluvarustuksia myöten aivan itse Kupanjoella laitettu kuntoon neljä ylintä koskea – virtaavien vesien kunnostustyöt jatkuvat Keurusseudulla Vilju ja Eeti jatkavat hurjassa kunnossa Eemil Helanderille Vuoden hiihtoteko -palkinto Keski-Suomen Hiihdon kevätparlamentissa Maa-aluetta 10,8 hehtaaria ja rantaviivaa 700 metriä –Hotelli Keurusselkä on myynnissä Kaukolämpöputken asennus haittaa liikennettä Pitäjäntuvantiellä – työt alkavat 27.5. maanantaina Tulosrajat rikki toistamiseen –Ida Heikkilä vahvasti ehdolla EM-kisoihin Sata euroa kuukaudessa on jo paljon lapsen harrastuksesta Matkailuyrittäjä siirsi toimintansa Keurusselälle – ”Uskon, että yritystoiminnan siirtäminen Keurusselälle tukee myös monia muita alueen yrittäjiä” Harvinainen säihkylintuihin kuuluva harjalintu nähtiin Haapamäellä Hotelli Viikinhovin ravintola siirtyy uusiin käsiin: ”Rakastuin tähän paikkaan ensi silmäyksellä”, sanoo yrittäjä Hanna-Mari Kemppainen Keuruulainen yrittäjä on mukana Underground Model -kilpailussa – ”Some käy kuumana finaaliin asti” Kolme esimerkkiä siitä, kuinka suomalainen kiihtyy nollasta sataan nopeammin kuin henkilövaaka Vain käymään piti alun perin tulla Yli 20 ratsua ja lähes 50 kilpailijaa – Korpi-Jukolassa kilpailtiin esteratsastuksen seuramestaruuksista Viikinlahti Centerin suunnitelmat etenevät Historian havinaa Ruuti paloi ja kympit paukkuivat – reserviläiset ratkoivat SM-mitalien kohtalon Keuruun Ampumaurheilukeskuksessa Tähtäimessä 3D-eläinfiguurit – Keuruun Jousi MM-karsinnan kisaisäntänä Keurusselän liikuntapuistossa Eurovaaleissa on kyse myös Keuruusta Sukset kesäteloille – Kisailijat päättivät hiihtokautensa palkintosateeseen Mikä paukkui Keuruun keskustassa myöhään perjantai-iltana? Paikallishistorian ja ympäristötaiteen kohtauspiste – Keuruun Museossa kaksi eri näyttelyä Toljaanmäen lähde kunnostetaan–Käyttökielto päättyy, kun veden laatu on tutkittu ja kunnossa Hymy tarttuu! Iloista viikonloppua Haapamäen yhteiskoulun voittoisan videon myötä! Viisi uutta sopimusta – KeuPa HT kaappasi kovia ja mielenkiintoisia pelimiehiä joukkueeseensa Keuruun lukiosta kirjoitti 37 uutta ylioppilasta–”Ahkera työ toi onnistumisia” Puhallus tarkkuusalkometriin toi ajokieltoa Petäjävedellä KeuPa HT palkitsi jälleen onnistujat Tunnetko valkolakin historiaa ja nykypäivää? Testaa tietosi visassa! Viikon kysymys: Toivotko jälleen hellekesää? Nuoria mukana runsaasti – Ilovuoren iltarasteilla iloinen meininki Tyly tulos Tervassa – KeuPa paukutteli selvän kotivoiton Raviväen suuri suru-uutinen – raviohjastaja Risto Tupamäki kuoli onnettomuudessa metsätyömaalla Sitkeä yrittäminen toi voiton – Vouhotti ykköseksi Forssassa Hyvä fiilis valkolakista–”Haaveissa liikuntatieteen opinnot, mutta vasta armeijan jälkeen” Keski-Suomen uuteen metsäneuvostoon jäseniä Keurusseudulta Suur-Keuruun toimittajat soittavat keuruulaisille Urheilua tarjolla euron varjolla Kaikkiaan 11 pelaajasopimusta valmiina – tuttu ja uusi kasvo liittyivät KeuPa HT:n pelipaitaan Kiekkoja ja kilometrejä – Olli Raaska 60 vuotta Multian nuorten konsertti huipentui kantaesityksiin–Aaro ja Johannes Sipilä soittivat omat sävellyksensä Neuvolasta kirjalahja kaikille vauvoille–Lorulahjassa mukana myös keuruulaisen Hannele Huovin runoja Ida Heikkilä rikkoi EM-rajan Sipoossa EU-vaalien ennakkoäänestys alkoi–Äänestäjät harmittelivat tiedon puutetta ehdokkaista: ”Koneella ei viitsisi istua etsimässä!” Könttärin lenkillä eniten kiertäjiä – Länsi voitti kunto-ottelun Itää vastaan Jalkapallo on hyvä harrastus lapsille, aikuisille ja kaikille penkkiurheilijoille – tule mukaan harrastamaan ja kannustamaan Niukka voitto ja murskatappio – HPP aloitti sarjakautensa Viitosessa