KeuPa HT:n Mestis-joukkue täydentyi kolmella uudella pelaajalla

Ihmisten joukkue täytyy nuorilla pelaajilla.

Sami Ryhäsen (keskellä) valmentaman KeuPa HT:n Mestis-joukkueen runko alkaa hahmottua. Joukkueella on kasassa 12 pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.

KeuPa HT:n kiinnitti tulevalle Mestis-kaudelle kolme uutta pelaaja riveihinsä. Uusina kasvoina KeuPa-nutun pukevat maalivahti Juho Helander, puolustaja Joni Kuoppala ja hyökkääjä Joonas Parviainen. Lisäksi maalivahtivalmentaja Nico Rajala jatkaa työtään joukkueen valmennusportaassa ensi kaudella.

Vuonna 2002 syntynyt Juho Helander on vartioinut kaksi edelliskautta Vaasan Sportin U20-joukkueen maalia. Alun perin Alavuden Peli-Veikkojen kasvatti on pelannut neljä kautta JYPin eri ikäluokkien juniorijoukkueissa.

Joni Kuoppala pelasi viime kaudella FPS:ssa, jossa hän runkosarjan 52 ottelussa teki tehot 3+12. Kuoppala aloitti kiekkouransa Vaasan Sportissa. Hän on pelannut Mestistä aiemmin FPS:n lisäksi Kajaanin Hokissa ja Heinolan Peliitoissa yhteensä neljä kautta.

Hyökkääjä Joonas Parviainen saapuu Keuruulle HPK:n U20-joukkueesta, jonka kapteenistoon hän on lukeutunut jo useammalla kaudella. Vuonna 2002 syntynyt Parviainen aloitti kiekkouransa Lohjan Kisa-Veikoissa, josta hän siirtyi Espoon Bluesin, Helsingin IFK:n ja Rauman Lukon kautta HPK:hon.

Kaikkien pelaajien sopimukset ovat yhden kauden mittaisia. KeuPa HT:llä on nyt kasassa tulevalle kaudelle 12 pelaajasopimusta. Tällä hetkellä joukkue koostuu yhdestä maalivahdista, kolmesta puolustajasta sekä kahdeksasta hyökkääjästä. Lisää pelaajauutisia on luvassa vielä tämän viikon aikana.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos