Leijonakuningas Keuruun jäähallissa sunnuntaina

KeuPa HT Taitoluistelijoiden kevätesitys tuo Disneyn klassikon jäähalliin koko seuran voimin

Keuruun jäähalli muuttuu sunnuntainta Afirkan savanniksi Leijonakuningas-elokuvan hengessä. Kuva viime vuoden Frozen-esityksestä.

Leijonakuningas-elokuva julkaistiin vuonna 1994. Tarina muodostui nopeasti klassikoksi ja se valloitti niin lasten kuin aikustenkin sydämet. Disneyn klassikon lumo on kestänyt yli sukupolvien ja sunnuntaina tarina nähdään Keuruun jäähallissa.

”Esitys seuraa alkuperäistä tarinaa. Hahmot ja musiikki ovat tuttuja”, KeuPa HT Taitoluistelijoiden valmentaja Riikka Tullila kertoo.

Mukana näytöksessä ovat kaikki seuran taitoluistelijat. Simba-leijonan roolin esittävät Sofie Kauppila ja Anna Kovanen. Scaria esittää Reija Majamäki.

”Näytöksessä luistelijat pääsevät esittelemään osaamistaan ja kauden aikana oppimiaan asioita”, Tullila sanoo tyytyväisenä.

”Kaikilla on näytöksessä tärkeä rooli. Mukana on koko seura, aina pienimmistä luistelukoululaisista aikuisluistelijoihin asti.”

Esitys on vaatinut kovan työn. Sunnuntaina on luvassa upea jääshow.

”Kuukausi on tehty pelkästään tätä. Jäät, oheiset ja kaikki aika on käytetty esitystä valmistellen. Sunnuntaina nähdään työn tulokset. Esimerkiksi asut ovat aivan upeat. Niitä on itse ja talkoilla tehty. Heinolan Taitoluistelijoilta on saatu lainaan hienoja pukuja. Lavastus tehdään myös itse”, Tullila kertoo seuran talkoovoimasta.

Esitystä voisi verrata suurten kisojen loppunäytöksiin.

”Luistelijat pääsevät näissä esityksissä toteuttamaan itseään toden teolla. Näihin ohjelmiin on jokainen saanut valita lempielementtinsä ohjelmistaan, eikä näitä ole rajoitettu niin kuin kisaohjelmia.”

KeuPa HT Taitoluistelijoiden kevätnäytös Leijonakuningas Keuruun jäähallissa sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023 kello 15.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos