TuTolle ensimmäinen kiinnitys puolivärieriin – KeuPa HT:llä totinen paikka keskiviikkona Turussa

Ihmisten joukkueen pelin taso heilui erästä toiseen.

Voiton takuumies. TuTo-vahti Julius Pohjanoksa ei kiekkoja juuri tiputellut, minkä sai Miiro Linjalakin huomata. Pohjanoksa torjui ottelussa 37 kertaa ja oli joukkueensa paras pelaaja.

Kerran KeuPa HT kävi rinnalla, minkä jälkeen joukkue jäi potkurivirtaan.

Siinä tiivistys KeuPa HT:n ja TuTon kohtaamisesta Keuruun jäähallissa maanantai-iltana. Kokenut TuTo oli tylympi maalin edessä ja otti ansaitusti 3–5 (0–2, 3–1, 0–2) -vierasvoiton.

”Vastustaja sai maalinsa tosi halvalla. Näissä peleissä pitäisi olla kova maalin edessä, mitä me emme nyt olleet. Heikon avauserän jälkeen saimme toisessa erässä painetta TuTolle, mikä näkyi tulostaulullakin, mutta päätöserään emme saaneet oikeaa tunnetta”, KeuPa HT:n puolustajakolossi Jami Hänninen sanoi pelin jälkeen.

Kotijoukkue joutui tekemään maaliensa eteen suuren määrän töitä. Kulmiin ajautuneet hyökkäykset sopi hyvin TuTolle, joka kaksinkamppailuissa oli vahvempi läpi koko ottelun. Vierasjoukkue vei avauserän nimiinsä hyvin samantapaisilla maalilla. Kahdesti TuTo-hyökkääjä hiipi pelin ulkopuolelta maalille lyömään kiekkoa ohi maalivahti Niko Parkkisen.

Vaikeat jaksot puolustuspäässä

Vaikka erien ensimmäiset vaihdot olivatkin kotijoukkueelta vahvaa esitystä, pelin jänne ei kestänyt pitkään. Vaikeudet jatkuivat KeuPa HT:n omalla puolustusalueella, kun TuTo pystyi myllyttämään pitkiä hyökkäyksiä Parkkisen maalilla.

KeuPa HT loi tukun maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ollut tarpeeksi tehokasta.

Yksi pieni onnistuminen käänsi pelin hallinnan KeuPa HT:lle toisen erän alussa. Joni Airo karkasi Jami Hännisen loistavasta pystyavauksesta karkuun TuTon puolustukselta ja päätti läpiajonsa 1–2-kavennukseen. Airon osumasta alkoivat KeuPa HT:n ottelun parhaat hetket, sillä kotijoukkue tuli tasoihin Viljam Sandvikin ja Veeti Vuorion maaleilla.

TuTon menettäessä johtoasemansa pelko hiipi joukkueeseen. Tuomioista purnaaminen ja KeuPa HT:n nousu rinnalle söivät kokeneiden pelaajien pelihuumoria. TuTo otti toisessa erässä kolme pikkukakkosta, joiden aikana KeuPa HT ei kyennyt maalintekoon, vaikka joukkue laukoi ahkeraan vastustajan maalille. Yksi TuTon voiton arkkitehdeistä olikin maalissa Julius Pohjanoksa, joka oli loistavassa vireessä. Torjuntoja kertyi hänelle yhteensä 37.

Matto jalkojen alta päätöserässä

Kotijoukkueen toisen erän hyvä ote ei enää siirtynyt päätöserään. Roope Rannan 3–4-osuma suoraan b-pistealoituksesta veti maton alta KeuPa HT:ltä. Vaikka joukkue taisteli jäällä, olivat otteet virkamiesmäisiä, eikä tunteen paloa tilanteissa näkynyt. TuTo puolusti maalin edustansa tarkasti, eikä todellisia maalipaikkoja syntynyt edes, kun KeuPa HT yritti lopussa kavennusta ilman maalivahtia. Leevi Lembergin viimeistelemä 3–5-maali jätti KeuPa HT ottelussa takaa-ajajaksi päätössummeriin saakka. Taisteluilme oli kadoksissa, mikä oli luettavissa pelaajien kehonkielestäkin.

”Maalinedustalle pitää saada kovuutta, sillä näin helpolla ei maaleja voida jatkossa antaa. Ratkaisut tehdään kiekolla, ja juuri sitä kiekollista pelaamista meidän on parannettava. Meidän pitää päästä pelaamaan omilla vahvuuksilla Turussa.”

Villi kortti -kierroksen toinen osaottelu käydään keskiviikkona. KeuPa HT:lle ottelun juoni on selvä: tulos tai ulos. Mikäli KeuPa HT voittaa Turussa, pelataan kolmas ja ratkaiseva ottelu Keuruulla torstaina ratkaisuun saakka.

Puolivälierät alkavat lauantaina 25.3. Jos KeuPa HT selviytyy puolivälieriin, on sen vastustajana sarjataulukossa toiseksi sijoittunut Imatran Ketterä.

KeuPa HT-TuTo 3–5 (0–2, 3–1, 0–2)

Joni Airo tuuletti villisti KeuPa HT:n avausosumaa toisen erän alussa.

1.erä: 4.04 0–1 Jasper Rannisto (Jesper Larinmaa-Oskari Lahtinen), 16.38 0–2 Leevi Lemberg (Lahtinen-Sami Päivärinta).

2.erä: 23.47 1–2 Joni Airo (Jani Hänninen-Valtteri Koskela), 27.16 YV 1–3 Valtteri Virtanen (Mikke Levo-Roope Ranta), 31.27 2–3 Viljam Sandvik (Eetu Mäki-Leo Ring), 37.50 3–3 Veeti Vuorio (Kohei Sato-Tomi Mäntynen).

3.erä: 44.23 VM 3–4 Ranta (Larinmaa), 48.04 3–5 Lemberg (Päivärinta-Juho Virtanen), 57.05 KeuPa HT, aikalisä.

Rangaistukset: KeuPa HT 2x2 min., TuTo 4x2 min.

Torjunnat: Niko Parkkinen KeuPa HT 7+4+4=15 (pois: 57.05–60.00), Julius Pohjanoksa TuTo 11+13+13=37.

Yleisöä: 340.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos