Lauantaina Seinäjoella ”Seinäjoki Race” -kisassa ajettiin 70 000 euron voittorahoista. Vuodesta 2009 asti vuosittain huhtikuussa ajettavasta kisasta on tullut kansainvälinen koitos, ja mukaan kutsutaan vain kunnon meriiteillä.
Tänä vuonna kutsun oli saanut neljä ruotsalaisessa omistuksessa olevaa ravuria. Niistä tässä kymmenen valjakon lähdössä nousivat voittajasuosikeiksi Kali Smart ja Esprit Sisu. Voitot ovatkin aiemmin menneet enimmäkseen Ruotsiin tai Italiaan; vain kaksi kertaa on suomalainen ravuri saanut kaartaa voittajarinkiin. Vuonna 2010 Ari Moilanen ajoi Ladakh Jielin voittoon ja 2019 Santtu Raitala ohjasti Antero Tupamäen Atupemin ykköseksi.