Eeti löysi tutun voittovireensä Porin taikaillassa - Urheilu - Suur-Keuruu

Eeti löysi tutun voittovireensä Porin taikaillassa

Maanantaiset Magic Monday-ravit ovat jatkuneet jälleen talven mittaan tuttuun tapaan kahdella eri radalla niin, että lähdöt starttaavat vuoroin eri paikkakunnilla.

Eeti ei anna periksi, vaan taistelee aina loppuun saakka voimiensa mukaan. Valitettavasti jalkavaivat keskeyttävät usein sen kisarupeaman pitkäksikin aikaa. Nyt Jouni Törmäsen ohjastama Eeti on päässyt starttaamaan taas säännöllisesti ja tulosta syntyy.

7.2. 18:30

Poikkeuksena aiempaan aikataulumalliin on se, että edellisen kuuden ratakohtaisen lähdön sijaan ajetaan nyt kahdeksan lähtöä. Kun aikataulu näin on nopeutettu, tarjotaan ravinälkään kolmen tunnin aikana yhteensä 16 kamppailua. Helmikuun 1. päivän järjestysvastuussa olivat Pori ja Mikkeli. Koronasta johtuen kaikki ravit ajetaan edelleen ilman yleisöä ja tarpeellinen henkilökunta on tiukasti maskien takana.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset