"Pitää pyytää katsojilta anteeksi" – Ketterä jyräsi KeuPa HT:n jo avauserässä

Päätöserän koriste. Rasmus Hämäläinen laukoo ylivoimalla Ketterän viidennen maalin.

| Päivitetty

Pitkään kauteen mahtuu erilaisia pelejä.

Perjantai-iltana oli vuorossa keuruulaisittain heikko esitys. Keuruulle saapunut Ketterä otti pelin haltuun ensimmäisessä erässä, eivätkä voimasuhteet enää siitä ottelun aikana muuttuneet. KeuPa HT:n tappiolukemat 1–5 (0–3, 1–0, 0–2) kertoivat ottelusta kaiken tarvittavan.

Ensimmäistä kertaa tällä kaudella KeuPa HT oli vailla mahdollisuuksia. Ketterä on ollut keuruulaisille aina vaikea vastustaja, mitä Keuruun jäähallissa nähty joukkueiden välinen neljäs kohtaaminen tällä kaudella vahvisti.

–Luokaton esitys. Sanat eivät oikein riitä kuvaamaan meidän peliä. Olimme niin kaikessa vastustajaa perässä, että pitää pyytää katsojilta anteeksi, KeuPa HT:n päävalmentaja Niko Härkönen sanoi nöyränä.

Ottelun alku oli tyrmäävä niin kotijoukkueelle kuin sen maalivahti Joona Voutilaisellekin. Laidan läheltä lähtenyt ensimmäinen laukaus maalia kohti livahti turhan helposti etukulmasta miehen selän taakse. Ketterä sai maalista pelin hallinnan itselleen ja painosti kotijoukkueen tämän omalle puolustusalueelle.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Avauserän lopulla maaliin meni kiekko ja mies tässä järjestyksessä. Ketterä juhli kolmatta osumaansa KeuPa HT:n pelaajien ihmetellessä maalin syntyä.

KeuPa HT jaksoi pyristellä vastaan nelisen minuuttia, kun kiekko löytyi toistamiseen Voutilaisen selän takaa. Kaksi potkua perässä ollut kotijoukkue joutui rikkomaan avauserässä, minkä vuoksi rangaistusaitio kutsui kahdesti. KeuPa HT:n onnistui kuitenkin hyvin alivoimapelissään ja pystyi tappamaan osittain päällekkäiset pikkukakkoset tehokkaasti.

Laadukkaasta alivoimapelistä kotijoukkue sai virtaa ja kykeni vaikean alun jälkeen rakentamaan kiekollista peliään. Vaikka maalipaikat olivat kortilla, KeuPa HT sai aikaan muutaman pitkän hyökkäyksen vierasjoukkueen maalin tuntumassa. Hyvä jakso päättyi Ketterän kolmanteen maaliin, kun Samuli Tanhua suoran hyökkäyksen päätteeksi vei vierasjoukkueen kolmen maalin karkumatkalle.

Toisen erän alussa KeuPa HT oli kuin eri joukkue. Kiekko pysyi hallussa ja pelin painopiste siirtyi väkisin Ketterän puolustusalueelle. Kotijoukkue pääsi kertaalleen kokeilemaan ylivoimaakin, mutta hyvien tilanteiden jälkeenkään verkko ei Ketterä-vahti Santeri Lipiäisen takana heilunut. KeuPa HT:n menetti lopulta kiekon hallinnan tehottomuuteensa.

Peli syttyi uudestaan, kun tuttu hahmo sai KeuPa HT:n heräämään. Valtteri Pihlajamäen tarkka laukaus yllätti harmittoman näköisessä tilanteessa Lipiäisen ja kavensi pelin 1–3:een. Peli sai maalista uutta virtaa ja laidat alkoivat ryskyä aktiivisen taklauspelin voimasta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jaksaa illasta toiseen. Valtteri Pihlajamäen kauden kymmenes osuma syntyi tästä laukauksesta.

Tasaisen, mutta rikkonaisen päätöserän alussa oli ratkaisun odottelun tuntua: kaukalossa nähtiin virkamieskiekkoa. Ratkaisuksi muodostui kokeneen Jarno Lippojoen puolihuolimaton heitto siniviivalta maalinedustalle, joka upposi Voutilaisen längistä sisään. Selkärangan katkettua ottelu eteni sopuisasti päätössummeriin saakka. Ketterä koristi illan noutopöytänsä Rasmus Hämäläisen ylivoimaosumalla ajassa 52.52.

Lehdistötilaisuudessa Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen tiivisti joukkueensa esityksen yhteen sanaan: tyly.

–Tulimme hyvin avauserään ja saimme KeuPa HT:n pois tekopaikoilta toisessa erässä. Hyvä, kypsä ja ehkä tylykin esitys, jossa joukkueen kaikki pelaajat tekivät oikeita asioita, Lehtonen iloitsi pisteistä.

KeuPa HT-Ketterä 1–5 (0–3, 1–0, 0–2)

1.erä: 02.05 0–1 Jarno Lippojoki (Samuli Tanhua-Erno Ripatti), 06.24 0–2 Toni Jalovaara (Sameli Ventelä-Henry Maarnela), 17.59 0–3 Tanhua.

2.erä: 33.41 1–3 Valtteri Pihlajamäki (Janne Kumpulainen).

3.erä: 48.11 1–4 Lippojoki (Santeri Suomalainen-Ville Paalanen), 52.52 YV 1–5 Rasmus Hämäläinen (Henry Karjalainen-Aku Kestilä).

Rangaistukset: KeuPa HT 3x2 min., Ketterä 3x2 min.

Torjunnat: Joona Voutilainen KeuPa HT 7+3+5=17, Santeri Lipiäinen Ketterä 3+3+10=16

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos