Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti

Kolumni: Olympiavuosi on alkanut

Talviolympialaiset kilpaillaan Etelä-Korean Pyeongchangissa 9.–25. helmikuuta. Ikäisilläni olympiakisat olivat vuoden kohokohta neljän vuoden välein. Ei ollut somea. Nykynuorisoa kisat eivät hetkauta, jos ei nyt sitten jääkiekko. Ruisrock ja Alman esiintyminen ovat kiinnostavuudessa samalla viivalla kuin olympiakisat. Ensimmäiset hämärät muistikuvani talviolympiakisoista ovat kolmevuotiaana vuodelta 1948, jolloin isäni seurasi patteriradiosta St. Moritzin partiohiihtoa. Sodan päättymisestä oli vajaa kolme vuotta. Suomen sotilaspartio sijoittui Sveitsin jälkeen hopealle. St. Moritzin radiolähetyksessä soitettiin ensimmäisen kerran ”Porilaisten marssi” Heikki Hasun yhdistetyn voiton kunniaksi. Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen radioselostuksista mieleeni jäivät Veikko Hakulisen 30 kilometrin kultamitali Cortinassa 1956 ja Haku-Veikon viestin loppusuoran kultarutistus Norjan Haakon Brusveenia vastaan Squaw Valleyssa 1960. Televisiosta muistan kuin eilisen päivän Veikko Kankkosen kultahypyt Innsbruckissa 1964 ja tietenkin Eero Mäntyrannan kaksoiskullat samoissa kisoissa. Unohtanut en ole vieläkään Mietaan sadasosatappiota Lake Placidissa 1980, Marja-Liisa Haemaelaisen kolmea kultamitalia Sarajevossa 1984 ja Matti Nykäsen kultahyppyjä Calgaryssa 1988. Chamonix`ista 1924 alkaneissa talviolympiakisoissa suomalaiset ovat jääneet ilman kultamitalia 1972 Sapporossa, 1994 Lillehammerissa, 2006 Torinossa ja 2010 Vancouverissa. Vuoden 1972 Sapporo tuntui häpeältä. Toistuuko sama taas, mutta ilman häpeää? Mäkihyppy oli ennen varma mitalilaji, ei enää. Henkilökohtaiset mitalitoiveet ovat Kaisa Mäkäräisen , Krista Pärmäkosken , Matti Heikkisen , Iivo Niskasen , Eero Hirvosen ja pikaluistelija Mika Poutalan varassa. Naisten viestimitali ei ole selviö, kun jenkkinaiset ovat ladulla. Ehkä jääkiekon kultamitalista Etelä-Korean kisat voisivat jäädä jollekin nuorukaiselle mieleen 70 vuodeksi, kuten St. Moritz minulle. P.S. Radioselostaja Paavo Noponen oli tarkka suomenkielen oikeellisuudesta. Olin haastattelijana vuosia sitten Jyväskylässä entisten edustusurheilijoiden tilaisuudessa, jonka jälkeen portaita ylös noustessamme Noponen totesi: –Sinulla on selkeä esitystapa, mutta kiinnitäpä huomio siihen, ettet sano olumpialaiset, vaan olympialaiset. Siinä on vissi ero. Tosiaan, meillä Hopsussa radiosta oli aina kuunneltu olumpialaiset.