Multian muuttovoiton takana osaksi hyvä julkisuuskuva

Uusi koulu ja maksuton varhaiskasvatus antavat pieneltä kunnalta myönteisiä signaaleja.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 Multialle muutti 18 ihmistä enemmän kuin sieltä muutti pois. Vaikka Multian väkiluku putosi vuoden 2022 maaliskuusta tämän vuoden maaliskuuhun yhdeksällä asukkaalla, Multia onnistui nousta muuttovoitollaan maakunnassa kolmanneksi suurimmaksi Jyväskylän ja Muuramen jälkeen.

Pienen kunnan voima löytyy yhteisöllisyydestä ja julkisuuskuvasta. Multialla uusi koulu, varhaiskasvatuksen maksuttomuus ja myönteinen kuntakuva ovat vetovoimatekijöitä, jotka houkuttelevat erityisesti lapsiperheitä muuttamaan paikkakunnalle. Vuonna 2022 Multialla oli lapsia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteisöllisyys tuo turvaa asukkailleen, sillä pienessä yhteisössä on apu lähellä. Vireä harrastustoiminta tuo elämään sisältöä koko perheelle.

Multian ei pidä silti jäädä nauttimaan tilastoista, vaan työtä on tehtävä entistä paremman tulevaisuuden eteen. Päättäjien on mietittävä, miten vetovoimatekijät voidaan muuttaa pitovoimatekijöiksi.

Kun Multian kunnan julkisivu ja imagotekijät ovat kunnossa, hyvää kehitystä ei saa päästää pysähtymään.

” Päättäjien on mietittävä, miten vetovoimatekijät voidaan muuttaa pitovoimatekijöiksi.”

Markku Piilemä

piltzu.piilema@sanoma.com

Kirjoittaja on Suur-Keuruun toimittaja.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos