Kun Keuruun miehet rikastuivat MM-kullalla

Jääkiekkoilun MM-kisat on suomalaisille pyhä tapahtuma.

Onko eväät valmiina? Onko mieli viritetty oikealle taajuudelle? Perjantaina 12.5. alkavat jääkiekon MM-kisat Tampereella ja Riiassa nostaa sinivalkoista hurmosta, mitä lähemmäksi avausottelu käy.

Muutamaan Suomen MM-turnaukseen on henkilökohtaisesti liittynyt muutamia hauskoja muistoja. Vuonna 1986 olin suorittamassa varusmiespalvelusta Savon Prikaatissa Mikkelissä. Juuri MM-kisojen aikaan meillä oli loppusota meneillään kuvitteellista vihollista vastaan. Sotaan oli merkitty tulitauko kello 14–16.30 välille. Juuri samaan aikaan, kun Suomi kohtasi Kanadan. Vihollisena toiminut aliupseerikoulu antoi piut paut tulitauolle ja hyökkäsi kimppuumme kesken ottelun. Komppanianpäällikkömme kirosi raskaasti aliupseerikoulun kollegansa ryömiessään teltasta ulos radion äärestä. Suomi muuten voitti 3–2. Ja aliupseerikoulu kanssa.

Vuoden 1995 MM-kisojen finaalipäivän muistan myös hyvin. Tapasin ostosreissulla Jyväskylässä kaverini ja Ylen keuruulaislähtöisen kiekkotoimittajan Jussi ”Jupe” Saarisen. Saarisen kanssa juttelimme niitä ja näitä, kunnes päätimme lähteä syömään läheiseen ravintolaan. Hänellä oli vähän kiire, koska silloisena radiotoimittajana hän alkoi juontaa loppuotteluun liittyvää radio-ohjelmaa finaalin jälkeen.

”Käydäänkö hakemassa veikkausvoitot nyt vai heti?”

Ennen kuin lähdimme omille tahoillemme, kävimme tekemässä veikkaukset lopputuloksesta. Saarinen sanoi, että laitetaan 4–1 Suomelle. Ja niin teimme. Ja niin se ottelu myös päättyi.

Finaalin jälkeen soitin suoraan lähetykseen Saariselle radioon. Pääsin läpi kolmannella yrityksellä. Hän vastasi puhelimeen ja sanoi: ”Ja lisää maailmanmestareita linjoilla. Kuka sieltä soittelee?”

Vastasin, että: ”Terve Jussi, Piltzu täällä. Käydäänkö hakemassa veikkausvoitot nyt vai heti?”. Saarinen purskahti nauruun, sai koottua itsensä ja kertoi kuuntelijoille vedonlyöntimme taustasta.

Viime vuonna lähdimme vaimoni pojan kanssa junalla katsomaan MM-kisoja Tampereelle. Kiskobussi oli täynnä Vilppulan asemalla ja tupaten täynnä Orivedellä. Porukka seisoi käytävillä, ja tunnelma oli kuin sardiinipurkissa. Loistavan pelin jälkeen kotia oli tuliaisena koronatartunta, jonka onnistuin tartuttamaan myös työkavereihini.

Tämän vuoden MM-kisoista tuliaisiksi riittäisi pelkästään terve olo. Ja tietysti MM-kulta.

Kirjoittaja on urheilutoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos