Sanoma runoilija Eeva Heilalan kuolemasta tuli kauhtuneen heinän ja vahvasti lemuavan mustan mullan äärelle. Aamu täyttyi hyisen yön jälkeen valosta ja linnunlaulusta.
Mieleen nousi Heilalan runo, jossa on samankaltaista pimeyden ja vilun läpäisevää itsepintaista voimaa ja toivoa. Uskallusta uhmata ahtautta ja ahneutta, pelottomuutta nähdä toisin ja etäämmäs.
Kun maa riisutaan ja metsä / paljastuu mullan todellinen tarkoitus: / kasvattaa leipä tälle kansalle / koko maailmalle. / Ja yhtä riemastuttavaa / on löytää tumma suortuva / taikinantekijän jäljiltä / kuin hyvinhoidettu vaalea hius. (Tuhat koivua, 1978.)
Heilalalla on muukin kuin lukijayhteys Keuruun seutuun. Koin vuonna 2011, miten vahvasti suorakatseinen ja -puheinen runoilija kohtasi tilantäyden yleisöä Keuruun kirjastossa. Lopuksi moni kiitti liikuttavasti Heilalaa runoista ja rohkaisusta.
””Runo yltää yli monien rajojen.”
Taivuttelin iäkkään pariskunnan pitkälle matkalle, joten onneksi toukokuun ilta oli harvakseltaan esiintyneelle Heilalalle hyvin merkityksellinen.
Pohjoispohjalainen Eeva Heilala (o.s. Taavetti, 1934–2023) sai runokokoelmallaan Hyvä on maa (1976) parhaalle esikoisteokselle myönnetyn J. H. Erkon palkinnon.
Runoissa yhtyi maatilan arjen kovuuden ja pienten ilojen arkailematon kuvaus syvään luontosuhteeseen, tiiviiseen, kekseliääseen kieleen ja lyyriseen vaistoon.
Avoin, huumorilla ja kirpeällä ironialla höystetty tilitys naisen vähän tunnetusta todellisuudesta muuttuvalla maaseudulla sai lukijoiden suosion ja kriitikoiden harvinaisen yksimielisen kiitoksen. Siten se raivasi myös kulttuuristen ja poliittisten ennakkoluulojen esteitä.
Julkisuuteen Heilala tuli moninkertaisesta marginaalista: hän oli jo keski-ikäinen ja nainen, emäntä Pohjois-Suomen maaseudun karjatilalta. Mutta hän tuuletti tunkkaisia asenteita rohkeasti sukupuoleen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta, avasi sosiaalisesti sokeita silmiä, roimi kaikenlaisen vallan väärinkäyttäjiä, asettui puolustuskyvyttömien ja alistettujen rinnalle.
Heilalan runon polut yltävät yli monien rajojen.
Heilalalta ilmestyi Tammen kustantamina kymmenen teosta, runokokoelmien lisäksi pienoisromaani, uuden kokoelman sisältävä kootut runot Kirje maalta sekä valitut runot Punaposkipuolukoita. Viimeisin teos Elämän värit ilmestyi 2016, jolloin runoilija täytti 82 vuotta.
Tänään monet Heilalan säkeet ovat häkellyttävän ajankohtaisia:
Kiitospuheet eivät kuulu meille / eivät mitalit kaulaamme / ennen kuin hylätyt lapset/ slummeista, kaduilta / sirpaleiden seasta / on saatettu suojaan. / Meidät saa halkaista keskeltä kahtia / jotta sylejä olisi enemmän. (Kirje maalta, 2000.)
Kirjoittaja on vapaa toimittaja-tutkija.