Olin vähän alle nelivuotias, kun veljet reppuselässä kantoivat minut keväthyhmäiselle karpalosuolle. Tuskin he ilokseen minua kanniskelivat, pikkusiskon paimentaminen oli vastaansanomaton velvollisuus.
Pojat jättivät minut kuivalle mättäälle ja hajaantuivat poimimaan karpaloita. Mättään ympärillä kiilteli jäähileinen vesi. Kokosin kaiken rohkeuteni ja hyppäsin viereiselle mättäälle. Olin riemuissani, kun pojat ihmettelivät ja sanoivat, että enkeli oli varmaan minut nostanut.
Seuraava muistikuvani on punainen, ihana karpalomehu, jota juotiin vain tarkoin jaettu lasillinen kerrallaan. Veljet halusivat hakea lisää karpaloita, mutta äiti sanoi, ettei ollut sokeria.
Me alle kouluikäiset, nuorin isoveljeni ja minä, otimme keväästä kaiken ilon irti. Lonksuttelimme kehnoissa jalkineissamme rapakoissa päivät päästään. Seurauksena oli vanha hyvä lastentauti, variksensaappaat. Äiti voiteli jalkaparkojamme vaseliinilla ja maitokannun päältä kuoritulla kermalla.
”"Koirankuppi oli ainoa vedenpitävä leikkiastiamme.”
Vetelimme kengänkannoilla ja kepakoilla sulamisvesille laskuojia, joissa uitimme hienoa laivaamme. Se oli soikea alumiinikulho, jota sanottiin koirankupiksi, vaikka mitäpä koira sillä olisi tehnyt. Sehän söi samoilta lautasilta ja samaa ruokaa kuin mekin.
Koirankuppi oli ainoa vedenpitävä leikkiastiamme. Siinä alustimme myös hiekkakakkutaikinat ja keittelimme kiven päällä puuroa.
Seinähirsiltä pyydystimme kohmeisia kärpäsiä ja veimme ne tupaan lämmittelemään. Siitä tuli sanomista, joten opimme salakuljettamaan. Kävelimme sisään muina kakaroina, kärpänen nyrkissä ja nyrkki taskussa.
Sammakot eivät ymmärtäneet vedenpaljouden katoavaisuutta. Ne laskivat kutunsa kuoppiin ja pellonojiin, jotka aurinko pian kuivatti. Taas tarvittiin ratsuväkeä hätiin. Juoksutimme koirankupilla kutuklimppejä kuivuvien ojien pohjilta syvempiin vesiin. Tuhannet 1950-luvun sammakot saivat kiittää meitä elämästään.
Äskettäin eräs varhaiskasvatuksen ammattilainen kritisoi lehtihaastattelussa sitä, miten lapset nykyään hukutetaan leluihin ja aikuiset päsmäröivät heidän leikkejään.
Juuri niin. Jospa edes kokeeksi antaisitte lasten luoda itse leikkinsä. Antakaa käteen vaikka koirankuppi ja päästäkää heidät kuraiselle kevätpihalle.
Katselkaa vain ikkunasta ja ihmetelkää.
Kirjoittaja on multialainen emäntä.