Emerita professori Iiris Aaltio kirjoitti (4.4) hiihdosta otsikolla ”Hiihdon kilometrejä vai ilometrejä?” En tunne lainkaan Keuruun olosuhteita, mutta pieni kommentti kohtaan, joka oli kolumnista nostettu vahvemmalla esiin.
”Suuremmissa kaupungeissa ladut ovat olleet tungokseen asti täynnä. Pienen kaupungin etuja ovat vähemmät ruuhkat ilman liiallista autiutta.”
Eihän tämä Jyväskylä kovin suuri kaupunki ole, mutta Keuruuseen verrattuna suurempi kuitenkin ja koko maan mitassa seitsemänneksi suurin. Olen innokas terveyshiihdon harrastaja, hiihdän keskimäärin kuutena päivänä viikossa koko sen ajan kuin talvella lunta on. En tunnista tuollaista ongelmaa. Jyväskylässä on erinomaisesti hoidettuja latuja hyvin paljon. Kaikkein suosituimmilla laduilla on kivasti porukkaa hyvällä säällä varsinkin viikonloppuisin, mutta hyvin sinne sopii mukaan. Sopisi enemmänkin.
Toisinaan, onneksi hyvin harvoin, laduilla sattuu niinkin paha tapaturma, että tarvitaan muiden apua. Tämän vuoksi on hyväkin asia, että laduilla ei ole liiallista autiutta. Viime päivinä olen hiihtänyt aika usein järven jäällä. Sinne houkuttelee esteetön aurinko. Muitakin siellä toki on, harvakseltaan.
Kuulun niihin, jotka mittaavat matkan puhelinsovelluksella joka kerta, kun hiihtämässä käyn. Meistä ”paljon” ja oikeasti paljon hiihtävistä niin taitaa tehdä melkein kaikki. Ei se tapa hiihdon iloa lainkaan vähennä.
Vesa Nuolioja
Jyväskylä
