Keuruun, Multian ja Petäjäveden ehdokkaat ovat kampanjoineet ahkerasti eduskuntavaalien alla, mutta se on todettava, että heistä jonkun läpimeno olisi jymy-yllätys. Pikemminkin heidän äänisaaliinsa lihottaa puolueen pussia.
Keuruulla ja etenkin Multialla keskustan kannatus oli 2019 eduskuntavaaleissa vahvaa. Silloinen keskustan ehdokas Pertti Lehtomäki vei paikallisista suurimman potin, mutta ei yltänyt lähelle valintaa. Hän ei ole nyt ehdokkaana. Puolueista seuraavina kannatuksessa olivat perussuomalaiset ja sdp. Heiluvatko voimasuhteet paikallisesti näissä vaaleissa?
Istuvat keskisuomalaiset kansanedustajat lienevät vahvoilla uusimaan paikkansa. Keski-Suomessa on kuitenkin jaossa vähintään kaksi paikkaa uusille edustajille, kun vasemmistoliiton Juho Kautto ja perussuomalaisten ääniharavan Teuvo Hakkaraisen paikalle noussut Toimi Kankaanniemi eivät ole mukana. Mille puolueille ja kenelle ehdokkaista nämä paikat menevät, nähdään sunnuntaina illalla, samoin kuin mahdollinen muukin vaihtuvuus.
Keuruulla äänesti ennakkoon 35 prosenttia äänioikeutetuista. Tämä tarkoittaa, että vaalipäivänä on vielä jaossa 5 000 keuruulaisten ääntä ja Multiallakin yli 850 ääntä. Määrät ovat merkittäviä, mutta mukana on tietenkin nukkuvien puolue, jolta äänet jäävät antamatta. Sen ”puolueen” kannatus saisi jäädä mahdollisimman vähäiseksi.
Suur-Keuruu seuraa vaalituloksen kehittymistä verkkosivuillaan illan aikana. Kuulostelemme myös täkäläisten ehdokkaiden tunnelmia vaalikamppailun päättyessä.