Katselin taannoin takavuosien hittisarjan Metsolat suoratoistopalvelusta. Modernilla meiningillä. Jakso silloin tällöin tai vaikka puolet, jos uni voitti ennen loppua.
1980- ja 90-luvun tenavana suoratoistot tuntuvat vieläkin vähän erikoiselta. Bingettäminen (eli sarjojen ahmiminen) ja muut ilmiöt ovat mahtava mahdollisuus, mutta jostain syystä tykkään plärätä kanavia vanhalla mallilla.
Usein huomaan toteavani tv:n äärellä, että ”eihän täältä mitään tule.” Ennen kuin alan valittaa TV-luparahoista, muistan, että onhan tuolla palveluissa katsottavaa. Ja niin, eihän enää ole TV-lupiakaan, vaan Yle-vero.
Aikoinaan vaihtoehtona oli vain muutama kanava. Sitten kaapeli-TV:n myötä nähtiin Amerikan piirrettyjä ja punertavaa kuvaa Moskovan TV:stä. Kurkiniemen kioskin vuokravideot tarjosivat oman näköalansa maailmalle.
Tuolloin sitä mietti, että maailma alkaa olemaan aika valmis. Mikä voisi olla hienompaa, kuin viivakoodilla toimiva ajastus kaukosäätimessä?
””Pistää miettimään, kun sanovat, että tekoäly on jo tätä päivää.”
Juuri tällä erää tuntuu hivenen vanhalta. Mutta olen taipuvainen nostalgiaan.
Verkkoyhteydet ovat mullistaneet maailman. Työnteon kannalta yhteydet ovat välttämättömiä, eikä vapaa-ajallakaan montaa hetkeä ole, ettei jonkinlaista digitaalista yhteyttä olisi mukana. Liikkuessa mukana kulkevat kuulokkeet ja podcastit. Kellossa rullailee GPS.
Oulussa oli lanseerattu kännykkämaksulla toimiva polttopuuautomaatti. Tulistelusta tykkäävät IT-osaajat olivat kyllästyneet siihen, että nuotiopaikoilla ei ollut ikinä puita. Ja näin tarpeeseen oli kehitetty ratkaisu.
Pistää miettimään, kun sanovat, että tekoäly on jo tätä päivää.
Osaisiko tekoäly kertoa millaisia tunteita herättää Metsolan Erkin pulloon tarttuminen tai Helenan putoaminen rappusista? Osaisiko tekoäly kertoa miltä tuntuu viettää sadepäivää harmaaksi kelatun VHS-elokuvan ja irtokarkkipussin kanssa?
Todella monimutkaisin keinoin tekoäly osaa olla älykäs ja jopa tunteellinen. Mutta aitoa ja inhimillistä se ei lopulta ole. Uskon kuitenkin, ettei tekoäly ole uhka, vaan mahdollisuus.
Lähden ulos digitaalilaitteineni. Lähiluonnon tuomaa hyvää mieltä ei tekoäly korvaa.
Kirjoittaja on keuruulainen toimittaja ja uskoo enemmän mahdollisuuksiin kuin uhkiin.