Menin tyhmyyksissäni lukemaan Tuomas Heikkilän viime vuonna ilmestyneen kirjan Lalli – kansallismurhaajan muotokuva. Odotin reilua tutkielmaa Suomen vanhimmasta perinnetarinasta, jonka ylimielinen leimaaminen perättömäksi taruksi on minua kovin kummastuttanut ja kimmastuttanut.
Harmikseni tämänkin kirjan riveiltä ja rivien välistä huokuu ennalta omaksuttu asennoituminen aihettaan kohtaan. Koska kirjallista aikalaisdokumenttia piispa Henrikin ja kirvesmurhaaja Lallin kohtaamisesta Köyliönjärven jäällä ei ole, mitään ei muka ole tapahtunutkaan.
Tosi on, ettei yhtään iltapäivälehden numeroa murhapäivältä ole säilynyt. Vanhimmat kirjalliset merkinnät löytyvät vasta 1200-luvun lopulta, siis yli sata vuotta myöhemmältä ajalta.
Mutta eivät ne uutiset siihen aikaan päivittäin vaihtuneet. Dramaattiset tapahtumat ja ajanjaksot elivät vuosisatoja kirkkaasti kansan muistissa.
Verrataanpa vaikka paljon myöhemmin koettuun isovihan aikaan, josta lapsuuteni kotikylän vanhukset puhuivat kuin eilisestä päivästä, vaikka tapahtumista oli pitkästi yli 200 vuotta.
”"Mysteerin selvittämiseksi on avattu toinenkin tutkintalinja."
Turun tuomiokirkossa säilytetään pyhäinjäännöstä, jota on pidetty piispa Henrikin pääkallona. Sen on tutkitusti peräisin 1100-luvulta, mutta huijausta sekin tuntuu olevan.
Tähän sanon kipakasti, että kunnes toisin todistetaan, se on Henrikin pääkallo. Keskiaikaiset kirkonmiehet uskoivat varmasti sen verran tosissaan reliikkeihinsä, etteivät kenen tahansa kulkurin kalloa olisi haudasta ylös kaivaneet.
Ennen kuin ihan raivosta repesin, sain tietää, että Köyliönjärven murhamysteerin selvittämiseksi on viime vuonna avattu toinenkin tutkintalinja. Mikko K. Heikkilä, joka ei liene Tuomakselle mitään sukua, asettuu kirjassaan Heinien herrat jämerästi puolustamaan tarinan todenperäisyyttä.
Tämä oppikirjansa lukenut mutta ihastuttavan maalaisjärkinen tutkija nostaa näkemyksensä taustaksi lukuisia esimerkkejä historiallisista tapahtumista, jotka ovat säilyneet kansan tarinoissa ja runoissa jopa 600–700 vuotta.
Kyllä helpotti.
Perimätieto ansaitsee paikkansa vakavasti otettavana historiallisena aineistona. Tarinat eivät synny tyhjästä. Ne elävät ja muuntuvat, rönsyilevät, venyvät ja paukkuvat, mutta pohjalta löytyy aina totuuden siemen.
Kirjoittaja on multialainen emäntä.