Runojen vuoristossa

13.1. 6:00

Viime aikoina olen kulkenut mahtavissa runovuoristoissa. Toisinaan maasto on hyvää kiivetä, maisemat selkeitä ja vavisuttavan kauniita, toisinaan taas louhikkoisia tai liejuisia. Olen lukenut runoja, joita on lähetetty Einari Vuorela -kilpaan.

Riina Katajavuori kuvaa runojen kirjoittamista hienossa romaanissaan Kypros siihen tapaan, että kirjailija etsii toisia sanoja ja tunnustelee maailmaa kuin sokea valkean keppinsä avulla.

Niin tekee myös lukija. Aina hän ei ymmärrä lukemaansa, mutta teksti saattaa soida tai humista tunnistettavasti, niin että hän tietää, millaisessa kohdassa vuorta hän nyt liikkuu.

Istun mielelläni lukemassa matalassa kellarihuoneessa, joka on tehty kirjastoksi. Sen pesämäisessä suojassa koen olevani turvassa. Ei aseita, vaan ajattelua. Hyllyissä ympärillä riittää viisautta ja paljon mielikuvitusta. Olen siellä kielen suojassa.

Kieli on suoja, piilo ja kätköpaikka, vaikka runoilija olisi suuri ja julkinen. Hän ei saa maailmaa ja todellisuutta kiinni kielellä mutta on luja lenkki lukemisen ja kirjoittamisen ketjussa. Se johtaa luostarien kirjastoihin, palatsien papyruskääröihin ja viikinkien kiviriimuihin.

Kieli vie myös nykyaikaisten tietoverkkojen silmukoihin, joita pitkin yhteiskunta kehittyy ja säilyttää joustavuuden, moniarvoisuuden ja inhimillisen kasvun mahdollisuuden.

”Kieli on suoja, piilo ja kätköpaikka, vaikka runoilija olisi suuri ja julkinen.”

Nyt puhutaan siitäkin, etteivät tiede ja sen luomat käsitteet saa kiinni todellisuutta. Tosi olevaa on ruvettu pyydystämään runouden keinoin, onkimaan sanojen välistä. Tai se nähdään sanojen välisissä suhteissa.

”Näitä valkoisia, merkityksellisiä, nimeämättömiä alueita koetan etsiä itsestäni ja maailmasta ja hahmottaa niitä kirjoittamalla”, Katajavuori sanoo ja jatkaa: ”Runous on yhtä tärkeää kielelle ja ihmisyydelle kuin perustutkimus tieteelle.”

Kun näitä miettii, Keuruun runopalkinto tuntuu juhlalliselta ja hyvin tärkeältä. Lukeminen on hiljaista puuhaa ja runokirjat usein ohuita, mutta niiden kautta ajattelun avaruus laajenee. Runovuoristoissa kiipeily ja runojen lukeminen on tutkijan työtä, maailmankaikkeuden tutkimista.

Pieni paikkakunta tarvitsee runoja. Ne raivaavat tilaa, tekevät paikan suuremmaksi ja avarammaksi. Mitä kaikkea täällä vielä keksitäänkään.

Kirjoittaja on keuruulainen kirjailija ja mummo.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos