Tusinasta kaatoja 300 pisteen suoritus

Turha kuvitellakaan, että ehjä sarja syntyy puolihuolimattomasti onnenkaupalla.

12.1. 20:02

Keilailu on yksi niistä lajeista, joissa hyvät tulokset vaativat taakseen tuhansia ja tuhansia toistoja. Joku tutkija on joskus sanonut, että jonkin liikkeen muodostuminen automaattiseksi vaatii 10 000 toistoa. Sen vuoksi meistäkin jokainen osaa aivan säkkipimeässä laittaa lusikallisen keittoa suoraan suuhun. Lusikka ei osu korvaan eikä silmään, sillä olemme tehneet liikkeen niin useasti onnistuneesti suuhun.

Keuruulaisen keilailun isänä voidaan hyvin pitää Eero Forssellia, joka muuttaessaan Vaasasta toi mukanaan keilailuinnostuksen Keuruulle vuonna 1983. Forssell kuljetti työkavereitaan Mänttään keilaamaan viikoittain.

Vuonna 1987 keilaharrastajien matka lyheni, kun Kisakaarteella Keuruulla avattiin uusi keilarata. Ari ja Ritva Heinämäen pitämästä keilaradasta tuli suosittu paikka. Siihen aikaan Keuruulla toimi neljä eri keilailuseuraa: Otavan Keilaajat ry, Keilaseura Pinnarit ry, Keuruun Keilaajat ry ja Skittle ry, jotka yhdessä muodostivat Keuruun Keilailuliitto ry:n.

Kymmenen vuotta myöhemmin keilahalli meni kiinni, jolloin myös Keuruun Keilailuliitto lopetettiin kirjallisella ilmoituksella Suomen Keilailuliittoon. Tilojen uuden omistajan kanssa ei päästy yhteisymmärrykseen vuokrasopimuksesta, mikä tarkoitti toiminnan päättymistä.

”Keilailu taitolajina sopii kaikille vauvasta vaariin.”

Uuden keilahallin rakentaminen käynnistyi Keuruulla kesällä 2010. Pentti Isokosken Tervaan rakennuttamassa hallissa toiminta alkoi vuotta myöhemmin. Isokosken siirryttyä ajasta ikuisuuteen saarijärveläinen Jaakko Kuusimäki aloitti keilatoiminnan samoissa tiloissa 2018 vuoden alusta.

Vaikka keilailu mielletään Keuruulla varttuneen väen lajiksi, on toiminnassa mukana nuoriakin. Aktiivikeilaajia on tällä hetkellä noin 70–80, jotka keilaavat viikoittain. Lajissa ei tarvita voimaa, nopeutta tai lihaskestävyyttä, mutta silmän ja käden koordinaatiota sitäkin enemmän. Tämän vuoksi keilailu taitolajina sopii kaikille vauvasta vaariin kaikenikäisille.

Lajin huippusuoritus on 300 pistettä, jonka voi saavuttaa heittämällä 12 kaatoa yhteen sarjaan. Eli kaadat keilapallollasi 12 kertaa putkeen kaikki keilat. Helpommin sanottu kuin tehty. Moottoriurheilusta keuruulaisille tutumpi Tomi Tukiainen on saavuttanut 300 pisteen rajan kolmasti. Kisakaarteen ajoilta vuodesta 1987 asti lajia harrastaneella Tukiaisella on tuhansia, ellei kymmeniätuhansia toistoja takana.

Täydellisen sarjan saavuttaminen ei siis synny tuurilla.

Kirjoittaja on urheilutoimittaja.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos