Olemme pitkään viettäneet itsenäisyyspäiviä syvän rauhan aikana. Sodan kaikuja on kuultu kaukaa, viimeisten veteraanien kautta. On voitu katsoa luottavaisena tulevaisuuteen. Tänä vuonna tuo luottamus on kokenut kovan kolauksen.
Naapurimaamme Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa on karistanut suomut silmiltä. Suomen sotilaallinen ja yhteiskunnallinen varautuminen poikkeustilanteisiin on noussut suureen arvoon. Aiempina vuosina on toisinaan keskusteltu itsenäisyyspäivän viettämisen sotilaallisesta luonteesta; nyt Suomen asevelvollisuuden ja maanpuolustuksen ylläpitäminen tuntuu oleelliselta itsenäisyyden turvalta.
Turvallisuustilanteen muutos on myös nostanut Nato-jäsenyyden kannatuksen Suomessa ennätyksellisen korkealle.
Reserviläisliiton keuruulaislähtöinen puheenjohtaja Ilpo Pohjola sanoo haastattelussa kriisien yhdistävän suomalaisia. Koronakriisi ei tähän vielä riittänyt vaan repi kansaa kahtia. Toisin on nyt; ihmiset haluavat osallistua reserviläistoimintaan, maapuolustuskursseille, ja erityisesti vapaaehtoistyöhön auttaakseen Ukrainan pakolaisia.
Samaan aikaan meidän on muistettava pitää huolta lapsista ja nuorista Suomessa. Yhteiskunnan varauksellinen ilmapiiri ja sodan aiheuttama talouskriisi eivät voi olla vaikuttamatta mielialoihin. Meidän sukupolvemme tehtävä on ylläpitää toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Tästä selvitään.