Olen levittänyt kasvoilleni ensimmäistä kertaa elämässäni itseruskettavaa. Itku tulee hetken päästä ahdistavan puhelun päätteeksi, vaikka juuri nyt kasvojeni olisi hyvä pysyä neljästä kuuteen tuntia kuivina.
Kun painan pääni tyynyyn mietin, näkyvätkö kyynelten reitit huomenna valkoisina polkuina poskillani. Jostain syystä ajatus raidallisesta naamasta tuo minulle kummallista lohtua. Ehkä voinkin huomenna olla seepra ja miettiä seeprojen murheita, unohtaa hetkeksi ihmisen huolet.