Keulink – entä nyt?

Kirjoittaja pohtii Keuruun kaupunginvaltuuston Keulink-ratkaisua ja perää kaupungin päätöksentekoon tulevaisuudessa muun muassa elinkeinojen kehittämisyhtiön toiminnan sisällöstä ja tuloksellisuudesta kertovia mittareita.

Kirjoittajan mukaan Keuruun kaupungin päätöksentekoon pitäisi kantautua tieto erityisesti siitä, mikä on ollut kehittämisyhtiö Keulinkin yritysneuvonnassa tehtyjen interventioiden vaikutus yritysten tuloksiin, henkilöstön määriin ja markkinaosuuksiin.

27.5. 12:00

Aluksi on syytä mainita, että Keulink on Keuruun kaupungin lähes sataprosenttisesti omistama osakeyhtiö ja kaupungin omistajaohjauksen piirissä. Multialla on yhtiöstä pieni osuus.

Demokratia on puhunut, pulinat pois, kuten vanha viisaus asian ilmaisee. Kaupunginvaltuusto äänesti 23. toukokuuta Keulinkin jatkon puolesta kaupungin hallituksen esityksen vastaisesti. Käytännössä päätös merkitsee sitä, että kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Vai jatkuuko?

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos