Ikääntyvien palvelut puntarissa - Puheenvuoro - Suur-Keuruu

Ikääntyvien palvelut puntarissa

Kirjoittaja muistuttaa, että väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa kasvaa vuoden 2019 tasosta vuoteen 2040 mennessä peräti 66 prosenttia. Hänen mielestään kotihoitoon kannattaa panostaa mahdollisimman pitkään.

12.5. 13:30

Parin lähivuosikymmenen palvelutarvetta määrää pitkälti suurten ikäluokkien vanheneminen. Vuonna 1950 syntyneenä olen itsekin kiinnostunut vanhuspalvelusektorin mahdollisuuksista vastata tuleviin haasteisiin.

Merkittävä osa hoivamenoista on lakisääteisiä. Osa menoista toteutuu erikoissairaanhoidossa kuntien tahtotilan ulkopuolella. Verojen korottaminen lisääntyvän tarpeen kattamiseksi on vaikeaa. Suunnitteilla oleva maakuntavero saaneekin aikaan kiivaan kilpailun maakuntien kesken rahan saamiseksi valtiolta, jotta kipeät sopeutustoimet voitaisiin välttää.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos