– Kuivasilmäisyys on kasvava ongelma, myös lapset ja nuoret kärsivät siitä kiusallisen usein. Yksi selkeimmistä syistä on lisääntynyt kännykän ja tabletin käyttö. Onneksi vaivaa tutkitaan ja hoidetaan onnistuneesti, optikko Liisa Korpimäki lohduttaa.
Kuivasilmäisyyttä aiheuttaa etenkin näin lämmityskauden alettua kuiva huoneilma. Kostutustipat tuovat hetkellisen ensiavun, mutta Liisa suosittelee pitkäaikaisempia, maalaisjärkisiä ratkaisuja.
– Jo ihan pienet lapset unohtavat räpytellä silmiään eikä kyynelneste liukasta silmää tarpeeksi. Tiukka ruudun tuijottelu voi myös johtaa ripsien juurella olevien Meibomin rauhasten tukkeutumiseen. Haihtumista estävä tärkeä voiteluaine jää sekoittumatta kyynelnesteeseen, mikä lisää kuivasilmäisyyttä, Liisa listaa.
Hän korostaa räpyttelyn tärkeyttä. On hyvä nostaa silmät ruudusta säännöllisesti, katsoa välillä myös kauas.
– Rauhasten tukkeutumista hoidetaan luomen reunan puhdistuksella. Myös ruokavaliolla on todettu olevan vaikutusta kuivasilmäisyyden hoitoon. Esimerkiksi Omega7-rasvahapot vähentävät oireita.
Tiesitkö? Et ole vaivasi kanssa yksin. Kuivasilmäisyys on todennäköisesti yleisin silmävaiva. Sitä esiintyy väestössä jopa 50 %:lla.
– Itse huomasin kuivasilmäisyyden oireet ensimmäisen kerran illalla telkkaria katsoessani. Silmiä kutisi ja kirveli eikä tekstistä saanut selvää, Liisa kertoo.
FAKTA
Kuivansilmäntutkimuksen ja -hoidon ammattilaiset
ML-Optiikka Oy
optikot
Liisa Korpimäki
Anne Kivipelto
Keuruuntie 21
014 771192