Keuruulla ei lauantaina uusia tartuntoja – Puhelinajanvaraus rokotuksiin kiinni helmikuun loppuun - Koronavirus - Suur-Keuruu

Keuruulla ei lauantaina uusia tartuntoja – Puhelinajanvaraus rokotuksiin kiinni helmikuun loppuun

Kiihtymisvaiheessa olevassa Keski-Suomessa viranomaiset saavat tartuntatautilakiin tehtyjen muutosten nojalla tarvittaessa rajoittaa elinkeinotoimintaa aiempaa voimakkaammin.

Ensimmäisen rokoteannoksen Keuruulla on saanut 706 henkilöä 20. helmikuuta mennessä.­

20.2. 15:35

Keuruun tuorein ja epidemian alusta järjestyksessä 12. uusi tartunta raportoitiin 19. helmikuuta. Lauantaina 20. helmikuuta sekä Keuruulla että Petäjävedellä oli raportoitujen tartuntojen suhteen nollapäivä.

Petäjävedellä raportoitujen tartuntojen määrä koko epidemian ajalta on yhä 17.

Rokotusajanvarauspuhelin kiinni

Rokotukset ovat edenneet Keuruulla siten, että ensimmäisen rokoteannoksen on 20. helmikuuta mennessä saanut 706 henkilöä ja toisen 142. Prosentuaalisesti on kyse 7,4 prosenttia kaupungin väkimäärästä.

Multialla ensimmäinen rokoteannos on 20. helmikuuta mennessä annettu 54 henkilölle ja toinen 13 henkilölle. Kunnan väestömäärään suhteutettuna kyse on 3,5 prosentista.

Petäjävedellä 20. helmikuuta mennessä ensimmäistä kertaa on rokotettu 217 henkilöä ja toista kertaa 38. Prosentuaalisesti määrät merkitsevät 5,7 prosenttia kunnan väestöstä.

Kaikkiaan Keski-Suomen väestöstä on koronarokotteen saanut 5,1 prosenttia. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 12 768 alueen asukkaista ja toisen 5 247 asukasta.

Keski-Suomen seututerveyskeskuksen puhelinajanvaraus on kiinni 22.–28. helmikuuta.

Lue lisää: Lähiajan rokotusajat on varattu – Seututerveyskeskuksen koronarokotuksen puhelinajanvaraus kiinni viikolla 8

Maanantaina voimaan tartuntatautilain muutokset

Eduskunta hyväksyi perjantaina 19. helmikuuta tartuntatautilain muutokset, ja ne tulevat voimaan maanantaina 22. helmikuuta. Suurin osa muutoksista on voimassa 30. kesäkuuta saakka.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan paikalliset ja alueelliset viranomaiset voivat lakimuutosten nojalla tehdä nopeita ratkaisuja estääkseen koronaviruksen leviämistä.

Tällä hetkellä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin katsotaan olevan kiihtymisvaiheessa.

Kiihtymisvaiheessa viranomainen voi päättää aluekohtaisesti, miten elinkeinotoiminta on järjestettävä, kuten esimerkiksi, että lähikontakteja ei pääse syntymään. Elinkeinonharjoittaja voi valita parhaiten omaan toimintaansa sopivan toteuttamistavan.

Rajoittavat toimet voivat liittyä esimerkiksi tilajärjestelyihin, aikataulujen porrastamiseen tai asiakasmäärien rajoittamiseen.

Liikenne- ja viestintäviraston päätöksellä kiihtymisvaiheessa voidaan rajoittaa myös matkustajamääriä, kuitenkin enintään puoleen normaalista.

Tartuntatautilain uusiin muutoksiin liittyvää sääntelyä ei sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Tilanne muualla Suomessa

Yhteensä koronarokotteen saaneita on Suomessa 20. helmikuuta mennessä 276 280.

Yhteensä Suomessa on koko epidemian ajalta raportoitu 20. helmikuuta mennessä 53 285. Valtakunnallinen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 96,6.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset