Turvariskit esillä

? Turvallisuutta ajatellen vastaanottokeskus ei voi tuoda Keuruulle mukanaan mitään positiivista. Keskuksen myönteiset vaikutukset ovat puhtaasti humanitaariset, tiivisti sanomansa ylikonstaapeli Juha Anttinen, joka puhui keuruulaisille kunnallispäättäjille maahanmuuton riskeistä sunnuntaina. Anttinen johtaa Helsingin poliisilaitoksella työskentelevää moniammatillista työryhmää, jonka toimialaan kuuluu myös maahanmuuttajataustaisten rikollisuus ja rikollisuuden ennalta ehkäisy. Anttisen sanoma rakentui sekä Sisäministeriön listaamista riskitekijöistä että omista, työn mukana omaksutuista näkemyksistä. Keuruulaiskuulijoilleen Anttinen korosti puhuvansa yksityishenkilönä, ei Helsingin poliisilaitoksen virallisena edustajana. Keuruulle Anttisella on vahvat kytkennät sekä vanhempiensa sukujen, että perittyjen maaomistusten kautta. Anttisen kesäasunto sijaitsee Keurusselän rannalla, vain joidenkin kilometrien päässä varuskunta-alueesta. Vastaanottokeskuksen perustamista pohtiville keuruulaisille Anttinen ei ruusuista tulevaisuutta maalannut. Suuri riski on Anttisen mukaan juuri nyt se, että tulijoiden ison määrän takia puutteellisin resurssein työskentelevä poliisi ei luotettavasti voi selvittää maahantulijoiden oikeaa henkilöllisyyttä. Radikalisoitumiskehitys koskee eritoten taistelualueelta tulevia ja sinne lähtöä suunnittelevia. Anttisen mukaan on viitteitä siitä, että tulijoiden joukossa on paljon entisiä sotilaita. Anttinen muistutti myös seikoista, jotka hankaloittavat maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten yhteiselämää. Naisen asema islamilaisissa maissa nousi riskitekijänä kärkisijalle. Tulijoista on 18-35-vuotiaita miehiä noin 75 prosenttia. ? Seurustelusuhteen purkautuminen voi johtaa tyttöjen ja naisten elämässä todella ahdistaviin jälkiseurauksiin, varoitti Anttinen. Rinnakkainelo Suomessa voi Anttisen mukaan vaikeutua myös maahanmuuttajien koulunkäynnin hankaluuksien ja jengiytymisen vuoksi. Asuinalueiden eriytymisestä hän myös tiesi varoittaa. ? Iso organisoitumaan kykenevä joukko pienellä paikkakunnalla lisää levottomuuksien riskiä, Anttinen arvioi. Anttisen oli kutsunut Keuruulle puhujaksi yrittäjä Jali Tuhkunen. Tilaisuus järjestettiin päivää ennen kuin kaupungin kanta Keuruulle suunniteltuun vastaanottokeskukseen linjataan. Kaupunginhallitus muotoilee kaupungin kannan maanantaina 31. elokuuta. Puheenvuoroja käyttivät tilaisuudessa myös Viikinlahden yrityspuiston yrittäjät, joita vastaanottokeskuksen tulo huolestutti. (Uutista päivitetty 20.45)


Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme klikkaamalla tästä etusivulle.

Etusivullamme juuri nyt: