Kun kirjastonranta muuttui parkkipaikasta tapahtuma-alueeksi

Jylhä-kokoonpano esiintyy Kevätkirmauksen Kirjastokeikalla 20. toukokuuta 2023. Liina-Maija Jylhä, laulu, Okko Huntus, koskettimet, ja Sami Jylhä, kitara.

Keuruun kirjastonrannan uudistuksista on käyty tiukkaa keskustelua, myös Suur-Keuruun foorumeilla. Alueen kehittämiseksi perustetun Kulttuurisatama-hankkeen yhtenä tavoitteena oli tukea ranta-alueen käyttöä esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä ja kannustaa ihmisiä oleilemaan siellä.

Kirjastossa meillä on ollut tilaisuus seurata rannan vaiheita paraatipaikalta, ja koemme, että viime vuosien muutos on ollut tärkeä ja välttämätön myös meidän toimintamme kannalta. Ilolla olemme tarkkailleet, kuinka eri-ikäiset kulkijat ovat ottaneet piha-alueen omakseen.

Lauantaina 20. toukokuuta 2023 pääsimme kokeilemaan, miten piha taipuu koko perheen tapahtuman järjestämiseen. Ja hyvinhän se taipui.

Kevätkirmaus-tapahtumassa oli kolmisensataa kävijää, nähtiin paljon iloisia ilmeitä ja koettiin antoisia kohtaamisia. Tämä oli erinomainen oppivuosi, jonka antamien kokemusten avulla Kevätkirmauksesta tulee ensi vuonna vieläkin parempi.

Tällaisten tapahtumien taustalla on aina lukuisia työtunteja, yleisölle näkymätöntä säätämistä ja epävarmuutta. Tuleeko ketään, ja entä jos jokin menee pahasti pieleen?

Kaikkiin asioihin ei pysty etukäteen vaikuttamaan, onnistumiseen tarvitaan aina ripaus onnea ja ulkotapahtumassa myös säänhaltijoiden suosiota. Yksi tärkeimmistä tekijöistä on kuitenkin kumppanuus ja voimien yhdistäminen muiden kanssa.

Kun ihmisten verkostot, resurssit ja osaaminen kohtaavat, syntyy yllättäviä ja hienoja asioita.

Kirjoittaja on Keuruun kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtaja.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos