Jeesus ei ollut sitä, mitä ensimmäisen vuosisadan juutalaiset odottivat. He odottivat Messiasta, joka tulisi täyttämään Jumalan lupaukset vapautuksesta.
Maa oli Rooman vallan alla, ja kansa odotti Jumalan lähettämää Messiasta, joka tulisi tuoden verta ja terästä – sotapäällikköä, joka nostaisi kansan kapinaan ja ajaisi roomalaiset maasta.
Sitten saapui Jeesus, joka saarnasi Jumalan valtakunnasta eli ajasta, jolloin Jumala hallitsee kuninkaana. Opetuslapset kirmasivat seuraamaan Jeesusta serpentiinit viuhuen.
Jeesus alkoi kuitenkin yhtä nopeasti haastaa odotuksia. Hän ei järjestänyt sotaharjoituksia vaan puhui toisen posken kääntämisestä. Hän ei opettanut joukkomuodostelmia vaan käski rukoilla vihollisten puolesta.
Lopulta Jeesus ei ollutkaan sotasankari, joka ajoi roomalaiset maasta miekan terällä. Hän suuntasi katseensa todelliseen viholliseen, syntiin ja pimeyden valtoihin, ja voitti nämä kuolemalla ristillä ja nousemalla kuolleista.
Opetuslapset roikkuivat mukana odotustensa ristiaallokossa. Kun Jeesus puhui tulevista kärsimyksistään ensimmäisen kerran, Pietari piti Jeesukselle tsemppipuheen, koska luuli tämän jänistävän tai menettäneet innostuksensa. Vasta ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset alkoivat päästä irti odotuksistaan.
Meidän on helppo tuhautella jälkiviisasta nenäämme opetuslasten hidasälyisyydelle. Kuitenkin juuri opetuslasten olisi hyvä muistuttaa meitä, miten nopeasti kaivamme omien kulttuuriemme, teologioidemme ja perinteidemme odotukset Jeesusta kohtaan.
Miten usein me odotamme hänen ratsastavan kaupunkiin oman ideologiamme keppihevosella?
Meidän on hyvä joskus istua alas ja jättää sivupöydälle omat odotuksemme, olivat ne liberaaleja, konservatiiveja tai miten tahansa leimattuja. Sen jälkeen voimme valita jonkun evankeliumeista, lukaista sen yhdellä istumalta ja katsoa, mistä Jeesus oikeasti puhuu.
Olemme silloin hyvässä seurassa opetuslasten kanssa, kun he pohtivat omia odotuksiaan ja toiveitaan.
Markus Mäenpää
Keuruun helluntaiseurakunta