Muista äitiä ruusuilla

Tulevana sunnuntaina 14.5. vietetään äitienpäivää. Suomessa äitienpäivää on vietetty ensimmäisen kerran heinäkuun 7. päivä 1918. Vuodesta 1927 alkaen äitienpäivää on vietetty aina toukokuun toisena sunnuntaina. Äitienpäivänä äideille on perinteisesti ostettu ruusuja, mutta myös muita kukkia. Ruusua pidetään rakkauden ja jälleensyntymisen symbolina.

Paljon onnea kaikille äideille 14.5.

Päivän sana perjantaiksi: Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Room. 8: 10

Päivän sana lauantaiksi: Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat! Taputtakoot virrat käsiään, yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä, sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden. Ps. 98: 7–9

Päivän sana sunnuntaiksi: Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. Matt. 6: 6

Päivän sana maanantaiksi: Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Matt. 6: 7–8

Nimipäiväänsä perjantaina 12.5. viettävät Lotta, lauantaina 13.5. Kukka ja Floora, sunnuntaina 14.5. Tuula ja maanantaina 15.5. Sofia, Sonja ja Sohvi.

Aurinko nousee Keuruulla J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivänä perjantaina 12.5. kello 4.35 ja laskee kello 22.02, lauantaina 13.5. aurinko nousee kello 4.32 ja laskee kello 22.05, äitienpäivänä sunnuntaina 14.5. aurinko nousee kello 4.29 ja laskee kello 22.08, maanantaina 15.5. aurinko nousee kello 4.26 ja laskee kello 22.11.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos