Keuruun yhteiskoulun yläkoulu on Nou hätä -mestari 2023

Kultainen kiertopalkintokypärä viettää vuoden päivät Keuruun yläkoululla, kunnes se luovutetaan vuoden 2024 voittajille.

Milla Leppälä kultainen kiertopalkintokypärä kädessään joukkuetoveriensa Tiina Pummilan ja Kerttu Pekkasen kanssa palkintojenjakotilaisuudessa Kuopion pelastusopistolla Nou hätä -loppukilpailussa 27. huhtikuuta.

Kahdeksasluokkalaiset Kerttu Pekkanen, Milla Leppälä ja Tiina Pummila Keuruun yhteiskoulun yläkoulusta voittivat valtakunnallisen Nou hätä -turvataitokilpailun Kuopiossa torstaina 27. huhtikuuta.

Voitto on tiettävästi Keuruun yläkoulun ensimmäinen.

”Tämä on todella iso yllätys. Emme missään vaiheessa ajatelleet, että oikeasti voittaisimme”, Pekkanen, Leppälä ja Pummila kommentoivat paluumatkalta, jonka he tekivät Keuruun palolaitoksen edustusautossa.

Kolmihenkiseen joukkueeseen lukeutuu myös Kerttu Soutolahti, joka oli mukana Äänekosken aluekilpailuissa 4. huhtikuuta mutta ei osallistunut Kuopion loppukilpailuun.

Pelastaminen palosta

Alun teoriakokeen lisäksi kilpailussa oli neljä käytännön tehtävää. Piti selvittää kodin vaaranpaikkoja ja vaihtaa palovaroittimeen paristot, osoittaa, miten toimia liikenneonnettomuudessa, ja pystyä selviytymään veden varassa.

Vaativin, neljäs tehtävä piti sisällään toiminnan palavassa rivitalomaisessa ympäristössä alkusammutuksineen.

”Meidän piti soittaa hätänumeroon ja sammuttaa tulipalo alkusammutusvälineellä. Sitten oli pelastettava kaksi henkilöä, joista toinen oli nukkumassa ja toinen pyörätuolissa. He olivat oikeita ihmisiä, jotka toki näyttelivät, mutta meille siinä oli haastetta”, voittajakolmikko kertoo.

Pekkanen, Leppälä ja Pummila pitävät Keuruun paloasemalla saamaansa valmennusta keskeisenä tekijänä siihen, että voitto tuli. Heidän mukaansa kilpailutilanteet olivat melko samankaltaisia kuin ne toimet, joita he harjoittelivat ennen kilpailua.

Nou hätä -loppukilpailun voittajajoukkue Keuruun yhteiskoulun yläkoulun joukkue suorittaa liikenneonnettomuusrastia. Valtakunnallisen pelastustaitokilpailun finaali kisattiin Pelastusopistolla Kuopiossa.

Kilpailu oli tiukka, ja kärjen tuntumassa mentiin pitkään tasapisteillä. Keuruulaiset vetivät kuitenkin käytännön tehtävistä parhaimmat pisteet, mikä lopulta toi heille voiton.

Voittajille luovutettiin kullekin kuulokkeet ja yhteisesti 2 000 euron rahapalkinto, jonka he jakavat neljään pekkaan. Kultaista kiertopalkintokypärää säilytetään koululla vuoden verran, kunnes se luovutetaan vuoden 2024 Nou hätä -voittajille.

Valmentajat tyytyväisiä

Keuruulaisjoukkuetta valmensi palomestari Mauri Salo tiimeineen Keski-Suomen pelastuslaitoksen Keuruun paloasemalla.

”Tämä on hieno onnistuminen ja tytöiltä loistavaa työtä. He valmentautuivat hyvin ja oppivat tärkeitä kansalaistaitoja”, Salo sanoo valmentajan ylpeydellä.

Mukana kilpailumatkalla Kuopiossa oli myös koulun edustajana terveystiedon opettaja Erja Sorri, joka uskoo, että voittoa vielä tuuletetaan yläkoululla.

Kolmivaiheisen kilpailun finaaliin selviytyi aluekilpailujen 22 parasta joukkuetta, joista yksi estyi osallistumasta. Hopealle sijoittui Salpakankaan koulu Hollolasta ja pronssille Kauhavan yhtenäiskoulu.

Alueellisiin karsintoihin osallistui peri puolilla Suomea yli 10 000 kahdeksasluokkalaista.

Loppukilpailun järjestivät Pelastusopiston päällystö- ja pelastajaopiskelijat.

Seuraavat Nou hätä -aluekilpailut pidetään Keuruulla. Valtakunnallinen Nou hätä -loppukilpailu 2024 järjestetään jälleen Kuopion pelastusopistolla.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos