Vapunpäivänä tulee kuluneeksi 10 vuotta sitä, kun keuruulainen Jouko Muhonen järjesti ensimmäiset vappuajot Keuruulla. Lähtöpaikka on tapahtuman historian aikana ollut aina sama Megamarketin pysäköintialue.
”Niin se on aika kulunut, vaikka tapahtuma ei ole kulunut yhtään. Vappuajot on paisunut vuosi vuodelta niin, että viime vuonna autokuntia osallistui ajoon 150. Sitä samaa määrä odotan nytkin. Kovin paljoa ei osallistujamäärä ei pysty enää kasvattamaan, sillä pysäköintialueelta loppuvat parkkiruudut”, Muhonen sanoo.
Perinteitä kunnioittaen 10. vappuajoihin kokoonnutaan Megamarketin pihaan maanantaina 1.5. kello 10–12. Matkaan lähtö tapahtuu kello 12. Reittikin on perinteinen.
”Keurusselkä kierretään vastapäivään, eli Keuruulta lähdetään ajamaan Kolhontielle, jota pitkin reitti etenee Vilppulan kautta Myllyrantaan Mänttään. Myllyrannasta lähdettäessä autokunnat voivat valita reittinsä kotiin mielensä mukaan.”
Vuosien varrella ihmiset ovat löytäneet reitin varrelle tervehtimään autokuntia. Muhonen muisteli, että yksi vuosi Valkeaniemen tienristeykseen oli pystytetty grilli yleisöä varten.
Kaikenlaiset liikennekäyttöön hyväksytyt kulkuneuvot ovat Muhosen mukaan tervetulleita. Mikäli sää on poutainen, lähtöpaikalla kuullaan elävää haitarimusiikki Veli-Matti Järvenpään soittamana.
”Koska kyseessä on juhla-ajot, muistetaan vappuajojen veteraaneja pienillä palkinnoilla. Mukana on tänäkin vappuna sellaisia kuljettajia, jotka ovat olleet tapahtumassa joka vuosi mukana. Ei muuta kuin kaikki mukaan, ja ota naapuri kyytiin”, Muhonen toivoo.