Jumala on kulkenut tästä

Oletko katsellut joutsenen laskeutumisjälkiä järven jäällä ja miettinyt, miten muuttolinnut aina vuodesta toiseen osaavat palata oikeaan aikaan samoille pesimispaikoille?

Oletko työmatkalla mennytkin toista, vähän vieraampaa reittiä kotiin ja sattumalta törmännyt ihmiseen, joka on tarvinnut tukeasi ja kuuntelevia korvia?

Oletko ihastellut talviunilta heräävää omenapuuta ja ihmetellyt, miten siinä niin nopeasti alkaa näkyä uutta kasvua?

Oletko suuren surun ja murheen painaessa kokenut, että jokin voima kuitenkin kannattelee sinua ja antaa ihmeen kaupalla voimia jaksaa arjessa eteenpäin?

Oletko ihmetellyt, miten juuri sulaneen lumen alta löytyy vihreää nurmea ja kohta nuppunsa aukaisevia kukkia?

Oletko luullut olevasi ihan yksin murheinesi ja kuullutkin, että suuri joukko ihmisiä on rukoillut puolestasi?

Oletko auttaessasi toista ihmistä osannut sanoa juuri oikeat sanat lohdutukseksi ja kannustukseksi?

Oletko kuullut saarnan, joka antoi mielellesi lepoa ja rauhaa?

Oletko kuullut Raamatun tekstin, joka antoi vastauksen mieltäsi painaneeseen asiaan?

Nämä ovat tilanteita ja tapahtumia, joista on tullut puhetta ihmisten kanssa kuluneen kuukauden aikana. Oletko sinä kokenut jotain saman kaltaista?

Jumala ilmoittaa itsensä monella tavalla: luonnossa, ihmisissä, kohtaamisissa, elämäntapahtumissa, Raamatun sanassa. Näin keväällä luonto on pullollaan merkkejä Jumalan ihmeellisestä luomistyöstä.

Kaiken tuon lisäksi me ihmiset saamme toimia Jumalan käsinä ja jalkoina toinen toisillemme. Saamme kantaa toisia ihmisiä sydämellämme. Nähdä silmillämme mitä ympärillä oleva luonto ja toiset ihmiset tarvitsevat ja siten todistaa Jumalan olemassaolosta.

Yksi, paljon rippikoulussa soitettu biisi kertoo hienosti ja lyhyesti tämän saman:

Aurinko nousee omalle paikalleen. / Aurinko nousee ja siunaa huomiseen. / Aurinko nousee, silmiin sydämiin, havahdun ihmettelemästä, sen täytyy olla niin, täytyy olla niin. / Jumala on kulkenut tästä. / Sen täytyy olla niin. / Jumala on kulkenut tästä. Kls, Aurinko nousee

Päivi Lewis

Nuorisotyönohjaaja

Keuruun seurakunta

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos