Kauas pilvet karkaavat

Tätä ennen toimittaja ei ollut kuullutkaan mistään hahtuvapilvestä. Mutta kun katsoo pilveä, onhan nimi sille osuva. Hahtuvapilvet (altocumulus) sijaitsevat 2–6 kilometrin korkeudessa ja ne esiintyvät usein kylmän rintaman edellä. Tämä piti paikkansa, sillä kuvanottopäivän jälkeinen päivä (23.4.) oli kolea.

Hahtuvapilvet täyttivät taivaankannen Pappilanniemessä Keuruulla lauantaina 22.4.

Päivän sana tiistaiksi: Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. 1. Piet. 5: 2

Päivän sana keskiviikoksi: Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu. 1. Piet. 5: 3–4

Päivän sana torstaiksi: Te olette hajottaneet laumani, päästäneet lampaani omille teilleen ettekä ole pitäneet niistä huolta! Mutta minä kyllä pidän huolen teistä: minä vaadin teidät tilille pahoista teoistanne. Jer. 23: 2

Nimipäiväänsä tiistaina 25.4. viettävät Markku, Marko ja Markus, 26.4. Terttu, Teresa ja Tessa sekä torstaina 27.4. Merja ja Meea.

Aurinko nousee Keuruulla tiistaina 25.4. kello 5.26 ja laskee kello 21.14, keskiviikkona 26.4. aurinko nousee kello 5.23 ja laskee kello 21.17, torstaina kansallisena veteraanipäivänä 27.4. aurinko nousee kello 5.20 ja laskee kello 21.20.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos