Asuimme perheenä maalla. Isä ja äiti pitivät yleensä yhtä lehmää. Olin viisi vuotta vanha, kun äiti asteli iltalypsylle kohti navettaa. Aurinko vielä valaisi kauniisti kotipihan.
Näin äidin palaavan polkua pitkin tupaan ja hämmästyin. Hänen kasvonsa säteilivät. Kasvojen iho suorastaan loisti siinä hämärtyvässä illassa. Seuraavana iltana tapahtui samoin. En uskaltanut kysyä asiaa äidiltä.
Eräänä päivänä äiti kertoi itse. Hän sanoi, että se vuorokaudenaika oli ainoa hetki päivästä, jolloin hän oli yksin Luojansa kanssa.
”Koen Hänen läsnäolonsa, ja me kaksi puhelemme keskenämme. Siellä ilo tarttuu vaatteisiin.”
Sitä jäi pieni ihminen miettimään.
Jobin kirja kertoo meille, että Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella, sitä vain ei huomata. Jumala puhuu usein arkipäivän tapahtumissa.
Muuan mies kertoi, miten Jumala puhuu hänelle useimmiten silloin, kun hän ajaa partaansa. Eräs nainen puolestaan kohtaa Pyhän lenkkipolulla. Innokas nuori mies oli kuullut, että Jumala puhuu ihmiselle. Hän vei tuolin ulos rauhalliseen paikkaan, istui siihen ja sanoi:
”Nyt saa puhua.”
Vanhan testamentin profeetta Samuel kuuli Jumalan kutsun, oli kuuliainen Jumalan ohjeille, ja Jumala siunasi häntä koko hänen elämänsä ajan.
Kuningas Saul valitsi toisin. Taistelussa vihollista vastaan Saul hylkäsi Jumalan antamat ohjeet. Saul menetti paikkansa kuninkaana.
Keskustelin näistä teemoista erään Jumalan miehen kanssa. Hän viittasi vuosientakaiseen oman elämän jaksoon ja sanoi painokkaasti:
”Ihminen voi valita tiensä mutta ei voi valita tiensä seurauksia.”
Anni Lewis
Keuruun helluntaiseurakunta