Se on nyt se aika vuodesta

Pesänrakennusvietti valtaa linnut keväisin, jolloin kotipönttö tai -pesä valmistellaan jälkikasvua varten. Viimeisten tutkimusten mukaan sinitiaisnaaraalla on geneettinen perimä koristella oma koti tietyllä tavalla. Höyhen on paras pesän rakennusaine poikasten kannalta, sillä niiden immuunijärjestelmä vahvistuu höyhenillä rakennetussa pesässä.

Kämppä pitää siivota ennen hautomistouhuja. Sinitiainen ahkeroi kotipöntössään keskiviikkona 12.4.

Päivän sana perjantaiksi: Naiset lähtivät haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Matt. 28: 8

Päivän sana lauantaiksi: Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Matt. 28: 20

Päivän sana sunnuntaiksi: Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?" "Ei ole", he vastasivat. Joh. 21: 4–5

Päivän sana maanantaiksi: Jeesus sanoi: "Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte." He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Joh. 21: 6

Nimipäiväänsä perjantaina 14.4. viettää Taito, lauantaina 15.4. Linda ja Tuomi, sunnuntaina 16.4. Patrik ja Jalo sekä maanantaina 17.4. Otto.

Aurinko nousee Keuruulla perjantaina 14.4. kello 6.02 ja laskee kello 20.43, lauantaina 15.4. aurinko nousee kello 5.58 ja laskee kello 20.46, sunnuntaina 16.4. aurinko nousee kello 5.55 ja laskee kello 20.49, maanantaina 17.4. aurinko nousee kello 5.52 ja laskee kello 20.52.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos